12 tarinaa kreisiltä kuukaudelta
Olen aivan vahingossa intoutunut tekemään näitä 12 tarinaa -postauksia! Kaikki lähti siitä, kun halusin esitellä Insta-stooreissani tapahtuneita juttuja myös täällä blogin puolella ja nyt niitä olisi taas kertynyt. Tosin (!) sinne tulee kuvattua enemmän videoita ja bumerangeja, eikä kameran rullasta enää löydy niin paljon kuvia. Onko teillä käynyt samanlainen ilmiö?
Viime kuukausi oli ehkä yksi kiireisimmistä ja kreisimmeistä koskaan, ja hiffasin sen vasta, kun kävin kuvia läpi tätä postausta varten. Hassua, miten kuukauden takaiset jutut tuntuvat niin kaukaisilta, mutta samalla aika juoksee ihan sairasta vauhtia.
Viime kuussa on tehty ihan himmeesti duunia, istuttu läppäri ojossa ja juostu erinäisissä kuvauksissa, haastiksissa ja tapahtumissa. Näissä kuvissa on kuitenkin ehkä enemmän sitä ”behind the scenes” -meininkiä.
Kellokuva: Olin kuukausi sitten ensimmäistä kertaa Grand Champagne -tapahtumassa ja shamppanja-tastingissä. Saavuttiin tasting-saliin 2 minuuttia myöhässä (siis kaksi minuuttia!) ja koko 70-päinen maistelujoukko istui hiljaa kirkossa vimosen päälle laittautuneina. Oli vähän koominen tilanne, etenkin kun piti kuikuilla muilta, mitä siellä pitikään tehdä 😀 Ainakin aktiivisuusranneke oli kerrankin sitä mieltä, että pulssi oli palauttava.
Verinen kuva: Tilanne näyttää aika hurjalta ja tästäkin tuntuu olevan jo ikuisuus! Kuukausi sitten kävin tokassa vampyyri- eli PRP-hoidossa. Kyseessä on ”kasvohoito”, jossa omaa verta injektoidaan iholle. Kirjoitin siitä pidemmän jutun yes girliin.
Verantakuva: Italian häiden harjoitusillallinen oli idyllisessä Figli dei Fiori -nimisessä ravintolassa, jonka yhteydessä on myös kukkakauppa. Häiden kukat olivat kyseisestä paikasta. Lämmin suositus, mikäli matkaat Comolle.
Poseerauskuva: Virallinen Instagram-kuva minusta ja poikaystävästäni häistä. Hääpaikka oli henkeäsalpaava ja päälläni oli etukäteen hehkuttamani mekko Gina Tricot’n Exclusive-mallistosta.
Design-tuolikuva: Matkamme jatkui Milanoon ja yövyimme design-hotellissa nimeltä Palazzo Matteotti. Nimesin sen hotellien BB-taloksi sisustuksen takia ja tuntui siltä, kuin olisi hypännyt 10 vuotta taaksepäin johonkin överisisustettuun BB-taloon 😀 Kyseinen tuoli löytyi meidän huoneesta ja joku nimesi sen ”panotuoliksi” 😀 Tuoli on selvästi jotain super fiiniä Italialaista designia, mitä me rahvaat suomalaiset ei tajuta…
Pihakuva: Corso Como kymppiin kannattaa suunnata, mikäli matkaa Milanoon. Kyseessä on muodin ja designin konseptimyymälä, josta löytyy myös viityisä rafla, jonne kannattaa jumiutua viinilasilliselle. Mesta löytyy osoitteesta 10 Corso Como, sisäpihalta. Mallistoissa on mm. kuumimmat muoti-piecet Vetementsiltä ja Guccilta. Kaupan yläkerrassa löytyy taidenäyttely ja design-friikin unelmien kirjakauppa. Pelkästään paikka on jo itsessään nähtävyys.
Loungekuva: Ollaan takaisin Suomessa ja tarkkaan ottaen Helsingin Yrjönkadulla. Toukokuun vaihteessa Kämp Collections avasi uuden St. George -hotellin, jossa on tullut vietettyä jo useampi päivä. Hotellin Wintergarden on ihanan rauhaisa ja valoisa lounge, josta löytyy erinomainen cocktail- ja bowl-lista. Yhtenä etäpäivänä törmättiin siellä Metallican jäseniin!
Jätskikuva: Yksi maailman parhaimmista jätskeistä taitaa olla Suomen Jäätelön Kuusi-jäätelö. Olen aikaisemmin maistanut sitä Sushibar + Winessa sekä Bar Cónissa, mutta löysin kuin löysin sitä myös lähikaupastani! Fun fact: Kuusijärven kuusenneulaisista tehty maitojäätelö on duunattu yhdessä Artekin kanssa.
Huonekalukuva: Eräänä lauantaina tehtiin aikuisten juttuja ja kierrettiin antiikkikauppoja. Yksi lemppareistani, Fasaani, löytyy Korkeavuorenkadulta. Meidän kodin sisustus on niiiin kesken, mutta olisi kiva kuvata enemmän kotijuttuja tänne blogin puolelle. Mitäs mieltä olisitte siitä?
Ruokakuva: Kesä on totisesti täällä, kun aamiaispöydässä on jääkahvia ja vesimelonia! Olen tehnyt kotona cold brew -kahvia ja aiiiivan koukussa. Vesimelonin päälle tykkään puristaa sitruunaa. Maku tulee paremmin esille ja vesimeloni pysyy freesinä.
Pöytäkuva: Näin Julian luona pöydän, joka kooltaan sopi myös täydellisesti meidän kotiin. Julialla se on keittiössä apupöytänä, kun taas meille se tuli pääpöydäksi. Ihan kahdestaan puolison kanssa ei olla vielä siinä syöty, kun tuolitkin puuttuu, mutta aamupalaa ja työhommia olen sen ääressä viettänyt. Voi tätä ilon määrää, kun ei ole ollut pöytää yli kahteen vuoteen!
Muikistelukuva: Hello Helsinki ja HELTEET! Ihan älytön tuuri, että tällä viikolla on ollut tiedossa vähän iisimpi työviikko ja olen voinut ottaa vähän iisimmin. Myös allergiat ovat vähän vetäneet veteläksi, mutta eipä tuo haittaa, kun on ollut ihan mielettömät kelit. Mikään ei tällä hetkellä tuoksu paremmalta kuin aurinkosuoja ja ruskettunut iho. Muistakaa suojautua ja suosikaa vähintään SPF30!
Mitä teille kuuluu? Ootteko päässeet nauttimaan auringosta?!
Lue myös:
Ciao Como!
12 tarinaa Barcelonasta