(Kaupallinen yhteistyö: Stockmann)
Olen tänä vuonna havahtunut siihen, miten onnekas olen siitä, että ympärilläni on äärettömän vahvoja naisia. Lapsuudessani isäni oli paljon ulkomailla duunissa, joten kasvatushommista olivat enemmän vastuussa sekä äitini että mummini.
Lähestyvä äitienpäivä on saanut pohtimaan oman äitiäni ja hänen elämämäänsä. Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän vertailen omaa elämääni siihen, millaista äidin elämä on ollut saman ikäisenä.
Hän on minulle esikuva monella tapaa. Äitini lähti Filippiineiltä 23-vuotiaana, 80-luvun loppupuolella. Tarkoituksena oli tulla työharjoitteluun Helsinkiin, sillä hänen opiskeluihin sisältyi harkka ulkomailla. Little did she know… Samoihin aikoihin oli juuri tapahtunut Tsernobylin ydinvoimalakatastrofi ja tulo oli tänne pohjoiseen oli epävarmaa.
Pienen epäröinnin jälkeen saapuminen Suomeen kuitenkin tapahtui – keskellä pahinta talvea.
Kylmyys ja pimeys oli melkoinen shokki, eikä tilannetta helpottanut se, että hänen oma äitinsä kuoli pian lähdön jälkeen.
Äitini on hyvin rohkea lähtiessään tuntemattomaan maahan, maailman toiselle puolelle. Varsinkin, kun reissu oli hänen ensimmäinen kerta koskaan ulkomailla.
Tänä päivänä matkustaminen ja ulkomaille muuttaminen ovat yleisiä. Myös yhteydenpito tuhansien kilsojen päässä asuviin ystäviin ja sukulaisiin on ziljoona kertaa helpompaa.
Äidin mukana oli onneksi pari filippiiniläistä ystävää, jotka olivat tukena tuon vuoden aikana, sekä suomalainen isäni, jonka hän tapasi työharjoittelussa. Loppu isän kanssa onkin historiaa, kun heillä tulee tänä vuonna 30 aviovuotta (!) täyteen.
Muistan joskus lapsena kuunnelleeni äitini vanhoja äänikirjeitä (ennen vanhaan ääniviestit nauhoitettiin kasetille), jossa hänen isänsä ja sisaruksensa olivat hyvin skeptisiä “tästä suomalaisesta miehestä”. Olihan se melkoisen rohkea veto jäädä Suomeen ja mennä naimisiin puolentoista vuoden seurustelun jälkeen “täysin tuntemattoman” tyypin kanssa. Jotenkin tänä päivänä on haastavaa edes kuvitella, että menisi niin nopeasti saati niin nuorena naimisiin.
Iso kiitos siitä, että äitini jäi Helsinkiin kuuluu myös mummilleni, eli isäni äidille, joka on ollut vahvasti läsnä sekä äitini että minun elämässä. Hän on ottanut silloin 80-luvulla äidin avosylin vastaan ja pitänyt häntä kuin omaa tytärtään. Ei ole helppoa olla maahanmuuttaja ja luoda täysin uusi turvaverkosto.
On silmittömän upeaa nähdä, että nämä naiset ovat pitäneet tiiviisti yhtä kaikkien näiden vuosien aikana, ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa monikulttuurisessa kodissa. Se, jos mikä on opettanut suvaitsevaisuutta.
Äitini on hyvin iloinen ja sosiaalinen persoona. En ole koskaan kuullut hänestä mitään pahaa ja jopa pahimpina teinivuosinani, kun itsellä oli päällä “äiti on ärsyttävä” -vaihe, niin kaikki ystäväni rakastivat häntä. Vaikka äitini piti kovaa kuria, hän oli silti cool. Aina ystävällinen ja huolehtiva. Ihan kuin mumminikin.
Toki side isoäitiin on aivan erilainen. Hän on yksin edustanut kaikkia isovanhempiani. Molemmat isoisäni olen tavannut vain muutaman kerran ja äidin äiti kuoli nuorempana. Olen pienestä pitäen pitänyt kaunista mummiani esikuvana, hän on niin hyvä ja lämmin tyyppi. Kaiken lisäksi, häneltä löytyy huumorintajua, mikä myös kannattelee haastavien aikojen yli.
Olen kiitollinen siitä, että sekä äitini että mummini ovat olleet hyvin avoimia kaikesta ja myös vaikeista asioista on voinut keskustella kotona.
Ihailen vahvuutta ja positiivisuutta, joita molemmissa on. Toivon että, jos joskus saan omia jälkeläisiä, niin pystyisin välittämään samanlaista läsnäoloa ja lämpöä myös heille.
Kummatkin ovat myös äärimmäisen ahkeria ja lojaaleja. He ovat aina kannustaneet minua kuuntelemaan sisintäni sekä kurkottelemaan kohti omia unelmia – mitä ikinä se sinä hetkenä onkaan ollut. Kumpikaan ei paljoa välitä ulkopuolisista äänistä, vaan tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Lisäksi he ovat aina, AINA, laittaneet perheen jutut etusijalle. Family first.
Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän huomaan itsessäni samanlaisia piirteitä kuin äidissäni ja mummissani. Sanonta kuuluu: I’m becoming my mother. Ja niin se vaan on. Olen ylpeä siitä, että olen perinyt heiltä positiivisuutta, lämpöä ja ennen kaikkea lujuutta.
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille <3 !
Vaatteet: Stockmann
Valkoiset asut: TOTÊME
Mustat ja valkoraidalliset asut: Ganni
Vaaleanpunaiset ASUT:
Äidin päällä: Gustav-silkkipusero
Minulla: Filippa K -neule
Mummilla: Sandin pusero
Lue myös:
Future is Female
10 oppia entisiltä pomoiltani
