Ravintolasuositus Tukholmassa: Asian Post Office

Kriselda

 

Olin pari viikkoa sitten Tukholmassa Vitamin Wellin tennisturnauksessa ja päivän päätteeksi mentiin porukalla syömään Asian Post Office -nimiseen raflaan. Kiitän itseäni ikuisesti siitä, että päätin ottaa kameran mukaan, sillä tätä raflaa voin suositella käsi sydämellä kenelle tahansa, jotka diggaa aasialaishenkisestä ruuasta. Must go.

 

Ilta alkoi Thai Basil -cocktaileilla, joka heti alkuun voitti huomioni. Drinkkivalinta meni aivan nappiin, sillä giniä, sitruunaa ja thai-basilikaa sisältävä drinkki, joka oli vielä päällystetty kookoskermavaahdolla, oli niin hyvää ettei oikein sanotuksi saa. Ihan napakymppi, eikä giniä maistunu drinkissä yhtään. Olisin varmaan pärjännyt koko illan sillä. Vaarallinen siis!

 

 

Meillä oli poikkeuksellinen tilanne, kun illallisseurue koostui yli 20-hengestä ja listalta tuotiin eteemme vähän kaikkea. Toisaalta ihan fantastico, sillä nyt voin kertoa teille, mitä listalta kannattaa ja PITÄÄ tilata.

Omiksi lemppareiksi nousi suussa sulavat Popcorn Shrimpit, eli fritatut katkaravut jotka on uitettu gouchujang + vaahterasiirappi -soossissa. Nimesimme ne cheetos-tempura-ravuiksi, koska siltä ne maistuvat. Toiseksi ylivoimaiseksi lemppariksi nousi Chicken Bao Sliderit, eli itsetehdyt bao-bunit, jonka täytteenä on fritattua kanaa, pikkelöityä kurkkua ja kimchimajoneesia. Siis huhhuh! Nää oli next level!

Lihattomia lemppareita oli Crispy Beets, eli punajuurta sumakkikastikkeella ja Veggie Dumplings Mimi’s secret saucella (ilmeisesti paikan oma salainen soossi). Nämäkin olivat next level.

 

 

Täällä nousee tunteet pintaan, kun edes muistelen näitä safkoja! Hands down, yksi parhaimmista ravintolakokemuksista koskaan. Koko ilta yhtä succéeta alkumaljoista asti ja meikäläinen meni jälkkärin jälkeen niin sippiin, että jouduin hyvästelemään koko porukan ja poistuin hotellille nukkumaan ennen aikojani. Nukuin kuin vauva.

Matkustan Tukholmaan ensi viikolla ja aion tehdä kaikkeni, että pääsen tuonne taas! Toivottavasti kokemus on vähintään yhtä hyvä, kuin ekalla kerralla :D

 

 

P.S. Mulla ei ole mitään muistikuvia, mitä söimme jälkkäriksi. Ehkä emme syöneet mitään? Olin tosiaan jo niin täynnä ja väsynyt siinä vaiheessa, että en ihmettele, mikäli skippasin jälkiruuan. Ihan hassua, koska oon aina ollut jälkkäri-tyttö, mutta nyt kaikki suolainen menee makean edelle. Niin se makuaisti kehittyy iän kanssa!

 
 
Asian Post Office: Regeringsgatan 66, 111 39 Stockholm
 

 
Lue myös:
Tennistä Tukholmassa
Grillikauden avajaiset
 

 

Kommentoi