Kyyti saapuu ihan kohta. Kerrankin olen ollut valmiina jo pidemmän aikaa.

Meikannut ja laittanut tukan. Tai no, tukka nyt on ”laitettu”, piti edellisenä iltana laittaa muutama vaalea raita eteen kun on tuo vesi saanut sen vihertämään. En ehtinyt. Olin jo liian väsynyt aloittamaan sirkuksen loppuessa. Laitoin puolet hiuksista kiinni, normaalia siistimmin.

Ilta ystävien kanssa pitkään aikaan. Niin odotettu, mutta kuitenkin vähän jännittyneenä. Tämän aiheuttaja, pienin meistä on sitten tullut myös kipeeksikin. Nenää pyyhitään ja lämpöä on noussut. On jouduttu pyytämään mummolasta apuja että keskimmäinen pääsee harjoituksiinsa. Epäilys lähtöä kohtaan alkaa nostamaan päätään. mutta yritän sulkea sen pois mielestä.

Laitan oven perässäni kiinni. Pieni vapauden tunne ja samalla pakokauhu taistelevat keskenään. ”Futismutsinauto” starttaa ja päästään matkaan, radiosta kuuluu tanssimusiikkia, hyvä fiilis valtaamielen.

Meitä on neljä naista liikkeellä. Tarinamme alkaa jo yli kahdenkymmenen vuoden takaa johon mahtuu paljon. On oltu bestiksiä, kummeja lapsillemme, nähty maailmaa, opeteltu asioita kantapään kautta, jaettu likaisimmatkin salaisuudet, vietetty yhdessä kreiseimmät teini vuodet, varmasti osaltamme vaikutettu siihen millaisia meistä on tullut. Nyt vietämme vuosittaisia ”pikkujouluja” joka tuntuu tämän nelikon pitävän kasassa vaikka yhteiset hetket ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Toisilla meistä on useampi lapsi, toiset tykittävät urapolulla.  Omalta osaltani voin antaa vain itselleni piiskaa, olen viimeisten vuosien aikana laiminlyönyt näitä ihania ystäviäni. Syistä ja ”syistä”.

Yksien jälkeen siirrymme odottamaan alkavaa konserttia. Taitaa olla meikäläisen toinen kerta ylipäätään. Ensimmäinen kerta on jossain kaukaisessa nuoruudessa ja elämä lapselle-konsertissa. En ole koskaan ollut niin musiikki ihmisiä että pitäisi livenä päästä kuuntelemaan. Nyt jätän myös paljastamatta ketä lähdimme katsomaan. Koska en ole tämän artistin kuuntelija, ja jouduin vähän niinkuin pakotettuna tänne. En halua mollata ketään, mielipideasiasta kyse. Ensimmäisen puoliajan viihdytin itseäni seuraamalla edessä istuvia keski-ikäisiä miehiä. Eivät olleet faneja ei. Vähän ennen taukoa hävisivät katsomosta ja myöhemmin näkyivät olevan baarin puolella. 

Tauon jälkeen ystäväni halusivat mennä loppuajan fiilistelemään lavan eteen. Itse suuntasin katsomoon omalle paikalle. Keski-ikäisiä miehiä ei enään konsertissa näkynyt. Homma jatkui. Tunsin itseni todella pöljäksi siellä yksin istuessani. Hyvänä puolena mainittakoon, oli aikaa miettiä omia juttuja. Kuinka äitiys vaikuttaa elämääni. Millainen ääneen sanomaton kuilu meidän lapsellisten ja lapsettomien välillä on. Muistan myös aikana jolloin ei omia vielä ollut ja naureskelevani ystävälle joka mielestäni teki asioita vaikeaksi itselleen ”liikaa asioita miettimällä, tekemällä asiat itselleen helpoksi”. Olen syönyt sen hatun monta kertaa, ja tunnustanut urpouteni tälle äidille. Ei sitä vaan voi kaikkea ymmärtää ennen kuin niitä omia on.

Pauhaava musiikki ja pari virkistävää pohjalla saavat aikaan sen tunteen joka hyvin usein tuli viikonloppuisin ennen lapsia. Kun vain voi lähteä ja tehdä just mitä itse tykkää. Nyt kaikki on suunniteltava hyvin etukäteen ja huomioitava mahdolliset yllätystekijät. Vaikka nyt elänkin enemmän lapsille ja ajoittain raivo tätä ainaista mutseilua kohtaan koittaa nostaa päätään, muistuttelen itseäni tästä sormien läpi valuvasta nuoruudesta ohikiitävästä pikkulapsi ajasta  ja jossain hamassa tulevaisuudessa odottelevasta aikuisesta elämästä.

Toivottavasti tämä meidän nelikko pitää vielä silloinkin yhtä. Asiaa edesauttaakseni lupaan alkaa pitämään enemmän yhteyttä näihin ihaniin naisiin. <3