Marraskuussa 2014,

Mä oisin niin halunnut Lego kalenterin..

Niin mut saitte mummilta tosikivat namikalenterit.. Joojoo, ens vuonna sit. Ettekä te välttämättä enään edes halua silloin niitä, vuosi on pitkä aika.. (tuskin edes muistatte)

väärin..

Olen yrittänyt pitää joulun lapsilleni sellaisena, nyt siis puhun lahjoista. Että lahjojen määrä on kohtuullinen. Tästä on joutunut ohjeistamaan myös mummoloita, tätejä ja setiä. Kun lasten ensimmäisinä jouluina olisi voinut uida paketeissa. Ja tästä kasvaessaan, eivät he ainakaan vähempään tyydy nurisematta. Eniten toivomat, pakolliset yöpaidat ja jotain millä viihdyttävät itseään joulun pyhäpäivät.

Nyt kuuluvat jo kalenterit samaan kategoriaan.

Itsetehty ja täytetty joulukalenteri on ollut itselle tärkeä varsinkin isompien ollessa pieniä. Ajatus joka päiväisestä suklaasta kuulosti kamalalta, koska yritimme muutenkin mähdollisimman pitkään olla antamatta sen kummemmin herkkuja. Sinne riitti kiva kuva, lorun pätkä, pieniä kivoja juttuja. 

No nyt ne on tullut!! Joko me ostetaan, joko? joko!? JOKO! Lego kalenteri, jeeee!!

YLI 30 EUROA,!!?  KAPPALE!! EI HELEVET.. Eikö kävis jotkut muut?

Siinä hetken pohdin, ostanko ne ja kannustan sillä ruikuttamaan myöskin ensi jouluna jonkun vastaavan sikakalliin, aivan liian yliampuvan vaihtoehdon vai käskenkö unohtamaan koko jutun, heidän jotka eivät vielä ymmärrä rahan arvoa, tuotan äärettömän suuren pettymyksen ja pahimpana rikon lupauksen..

Karsin kauppalistalta kaiken vähänkin ylimääräisen.

Noo, tässä kuussa on tullut jo liikaakin yllättäviä menoja. Ehdin mä ne  tissiliivitkin hommata vaikka ens kuussa, sentään oon päässyt eroon jo niistä imetysliiveistä. Kyllä nää bikinit sen verran kelpaa, vaikka eivät yhtään tue niin onpahan niissä edes kaarituet.

Kassa jonossa seisoskellessa mieleeni tulee video 80-luvun lopulta. Videolla vietämme aattoa ja pukki on juuri käynyt. Lahjoja jakaessa serkkuni avaa paketin toinen toisensa perään. Repii paperit, hyvä kun ehtii vilkaista mitä tulee.Lopuksi alkaa kovaääninen ulina, BYÄÄÄH!!! eikö oo enempää!! 

Meidän vuoro. Kassa rouva katsoo vilkuillen. Näin ajattelen. Taas näitä hemmoteltuja kersoja joille ei riitä mikään.

En uskalla edes katsoa ketä perässä jonottaa. Nolona livautan valheen.

On se taas,  ukko mennyt katsomatta lupailemaan lapsille kalenterit. Olisi se vähempikin riittänyt!

Autoon päästyä, kerron kovaan ääneen kuinka ensi vuonna on äidin tekemä kalenteri johon tontut käyvät piilottamassa pieniä yllätyksiä.

Rusinoita sun muita.

Ei, ette saa tuollaisia kalentereita vähään aikaan. –No sitten ku mää oon 18 vuotta ja mulla on auto mä saan ostaa Legokalentereita jos mä haluun.

Et sä silloin raaski rahaa tuhlata kalentereihin, varsinkin näin kalliisiin vaan sä käytät ne kaljaan ja ihmettelet kuka dorka ostaa noin kalliita kalentereita lapsilleen!?! En sanonut, ajattelin vaan.

Joojoo, saat ostaa. Vaikka kaikilla sun rahoilla.