Tarve olla hyödyllinen

Vaikeinta minulle sairauslomassa on ollut se, että en ole hyödyllinen kenellekään. En käy töissä eikä minulla ole mitään muuta tehtävää kuin hoitaa itseäni. Tämä tuntuu kummalliselta ja olen aivan hukassa itseni kanssa. Tuntuu jopa pelottavalta. Eikö kukaan tarvitse minua?

On ollut helppo määritellä itsensä työnsä kautta. Arkipäivisin päivät noudattelivat samaa kaavaa ja ainakin työkaveri oli odottelemassa konttorilla minua aamuisin. Nyt minun ei ole pakko herätä aamulla minnekään. Ei ketään, joka odottelisi tai soittaisi perään jos en aamulla päätä nousta sängystä. Minusta tuntuu syylliseltä. Ainoa tehtäväni on pitää huolta itsestäni enkä tällä hetkellä aina jaksa sitäkään. On päiviä, jolloin en nouse kuin vasta iltapäivällä sängystä. Tiedän, että pitäisi urheilla mutta en joka päivä jaksa. Pääni sisällä kuulen syyttävän äänen: miten sinä et edes tuota asiaa saa tehtyä?

Monet utelevat minulta miten vietän päiväni. Hävettää kertoa, että joskus en ole tehnyt muuta kuin käynyt kaupassa. Päivät, jolloin minulla on jokin sovittu meno kuten lääkäri tai terapia tuntuvat raskaalta. Miten minä olen ennen jaksanut tehdä kokonaisen työpäivän ja sen lisäksi hoitaa itseäni? Pelottaa, että en enää pysty siihen tulevaisuudessa. Tarve olla hyödyllinen on kuitenkin kova. Olenkin miettinyt voisinko löytää jotain muuta, jonka kautta kokisin itseni hyödylliseksi kuin työni? Vaikka aion yrittää palata työelämään on pelottavaa ajatella, että hyödyllisyyden tunteeni on vain sen varassa.