Lemppari, lempparimpi, lempparein

Vinguin monta päivää Miehelle, että voi kun kesä jo tulisi! En malttaisi millään odottaa. Kesä tuli, mittari näyttää mukavasti yli kahtakymmentä. Ja mitä minä teen?

Istun tietokoneella, sisällä.

How typical is that.

Lempiruumiinosani vatsa, siellä kasvoi meidän mötikkä ja sieltä se leikattiin ulos. Syy lemppariuteen on kuitenkin se, kuinka mun vatsa sen kesti! Ei arven arpea (sektiohaava, mutta pikkarit piilottaa) ja ihan voin hyvillä mielin pukea bikinit päälle. Ja vaikka kuinka pinnallista onkin, niin tämä asia on mulle valtavan tärkeä.

Lempivaatteeni taitaa olla konjakinruskea nahkatakki. Tällä budjetilla ei tietenkään aitoa nahkaa, mutta se takki päällä on kuulkaas koettu vaikka ja mitä. Kun pitkästä aikaa puin sen päälleni, takki haisi hieman tupakalle vaikka en ole polttanut lähes kahteen vuoteen, ja taskusta löytyi pullonkorkki sekä sytkäri. Tuli nostalginen olo, pää oikein kuhisi kaikenlaisia muistoja ja välähdyksiä entisestä elämästä. Ensimmäisen SM-kullan herättämiä tuntemuksia, tärkeän ihmisen kanssa seisoskelua kesäillassa, monta hyvää fiilistä ja nousuhumalaa. Toivon takille pitkää ikää ja lisää hienoja hetkiä.

Lempikirjani on yhä uudestaan ja vuosi vuodelta Harry Potter. Kaikki Harry Potterit. Minkähän ikäisenä lapsi voi kuunnella niitä saamatta traumoja a.) siitä, että sellainen maailma on olemassa kirjoissa, mutta ei oikeasti (vai onko??) b.) Voldemortin raakuudessta ja c.) siitä kuinka ällöttävältä kuulostaa korvavaikun makuinen karkki?

Lempiautonvärini on valkoinen. Tahtoisin valkoisen Audin. Nyt meillä on sininen VW Polo. Hieman on Audiin matkaa…

Lempikauppani on pieni sisustuskauppa Norjan Lofooteilla paikassa Å.  Aika tarkat tuntomerkit, eikö?

Lempijäätelöni on Pappagallon lakritsi. (Kuva)
lakritsi.jpg

Lempikatuni on nimen perusteella Kumpukuja. Koskaan en ole siellä talsinut, mutta nimi viehättää, asuisin mielelläni Kumpukujalla!

Lempikukkani on tulppaani. Tai leskenlehti, niistä tietää, että kohta on kesä.

Lempitreenivaatteeni on urheilurintsikat! Niissä tulee sporttinen olo.

Lempimausteeni lienee valkosipuli. Harvoin teen ruokaa ilman, että lisäisin siihen valkosipulia.

Lempinäyttelijäni on Johnny Depp. Väittäisin jopa seksikkääksi mieheksi.

Lempiblogini on varmaan Mungolife tai uusi löytö, Vauvasekoitin.

Lempikakkuni on Brita-torttu tuoreilla mansikoilla ja valkosuklaakermalla.

10386237_10202953133341603_707404044_o.jpg

Lempijuhlani on joulu ja juhannus! Pakko valita kaksi. Joulu on perheen juttu, juhannus ollaan vietetty kavereiden kanssa.

Lempikauneustuotteeni on Niiskuneiden selvityssuihke sekä merisuola.

Lempilenkkimaisemani on kotiseudullani sijatseva Korvenlenkki.

Lempielokuvani on ehdottomasti Moulin Rouge.

Lempihammastahnani on tarjouksessa 😀

Lempiluonteenpiirteeni on järjestelmällisyys.

Lempikulkuvälineeni on juna. Niissä on taikaa!

Lempisuklaapatukka taitaa olla Lion.

Lempihömppäsarja on salkkareista vieroittautumisen jälkeen Toisen kanssa. Harmi, että siinä oli niin vähän jaksoja!

Lempikuvioni on tasaraita.

Lempihedelmäni on passion.

Lempipuuhasteluni lienee listojen kirjoittaminen ja jonkin mukavan asian suunnittelu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Lempivuodenaikani palkinnon vie ehdottomasti kesä.

Lempikoruni on vihkisormus. Se on täydellienen.

Lempityylini pukeutumisessa on aika selkeä ja asiallinen pienellä jujulla.

Lempijuustoni taitaa olla parmesan. Tai mozzarella. Hmm vai ehkä sittenkin brie?

 Lempieläimeni  on se ainoa eläin jota siedän, kissanrötkäleemme.

WP_20140410_16_50_59_Pro.jpg

Lempilihas löytyy vatsasta!

Lempimusiikkiani on kaikki kaunis ja iloinen.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Melkein kuin Olgan kotona

Tänään olen ollut aika tyypillinen jenkkileffojen kiiltokuvamainen perheenäiti. Seuraa seikkaperäinen selostus päivän tapahtumista, olkaapa hyvät. Aamulla annoin mieheni, tuon raskaan työn raatajan (not), nukkua pitkään heräten itse rakkautemme hedelmän kanssa aamupesuille ja -puuroille. Tein myös leipää, sitä kuuluisaa vaivaamatonta pataleipää. Hullun hyvää. Söin, ja muistin että minun piti olla ilman vehnätuotteita ja katsoa, josko sillä olisi positiivinen vaikutus atooppiseen ihooni. Ups. Ajattelin, että ei se olisi kuitenkaan auttanut. 

10359298_10202948621788817_1589958118_o.jpgSyötin lapseni täyteen puuroa purskutellen samalla kylmäpuristetulla kookosöljyllä, se kuulemma parantaa suun terveyttä ja valkaisee hampaita. Kyllä kiitos! Pyyhin pienen puuronaaman, kerroin kuinka kiitetään pöydästä noustessa ja tajusin sylkäisseeni öljyt viemäriin enkä roskikseen. Niin että ups vain. Laskin kuumaa vettä päälle ja toivoin parasta. Miehenikin heräili, joimme kahvia ja ihailimme lastamme; hitsi kun se osaakin hienosti osoittaa esineitä etusormella! Pienestä on vauvan vanhempi onnellinen. Passitin miehen vaunuttelemaan pojan päiväunille ja sillä aikaa valmistauduin vastaanottamaan vieraita. Pöyhin sohvatyynyt, pesin kahvinkeittimen (etikkaa ja vettä, keitin päälle ja sitten muutaman kerran keitetään pelkkä vesi läpi) ja imuroin pikaisesti.

Ystävätterini saapui poikansa kanssa täsmällisesti. Joimme kahvia ja söimme miehen tekemään lohipiirakkaa. Salaa olin aika ylpeä, minun mieheni osaa leipoa! Taustametelinä kuuntelimme kahden pojan kiljumista, toinen avasi ääntään riemusta hihkuen, toinen kauhusta karjuen johtuen ensimmäisestä kiljumisen muodosta. Jälkimmäinen oli meidän poikamme. Tuli huono omatunto, se pelkää muita lapsia! Se on nähnyt niitä liian vähän, paska mutsi, paska mutsi…. Hetken ajattelin perhekerhoon lähtemistä, mutta ei. Kyllä se viimeistään koulussa tottuu, lohdutti mies vieraiden lähdettyä. 

Poika meni taas unille. Minä pesin pyykkiä, laitoin tiskejä ja suunnittelin terassin ja takapihan kesäsomistusta. Tarvittaisiin ainakin jotain kukkia. Kukkia, joo! Ja aurinkotuolit ehdottomasti. Ja riippumatto paikoilleen, niillä samoilla kaulahuiveilla kuin kahtena edellisenäkin kesänä. Tarpeeksi paksua köyttä kun on vaikea löytää… 

Unikeko heräsi, sai vatsansa täyteen vihreää, äidin tekemää mössöä tuoreella avocadolla. Mutsipisteet ropisi, hoidan lapseni niin ikään atooppista ihoa myös sisältä päin tarjoamalla hyviä rasvoja, jes, hyvä minä. Lapsi pakattiin autoon uuteen, seuraavan koon turvaistuimeen, ja huristelimme Askoon, Jyskiin ja Hong Kongiin. Autoon kannoimme asioita, joita se ei ole ikinä ennen kuljettanut: kiuaskiviä (kiukaasta näky ne punaisiksi muuttuvat jutut hmm.. vastukset?), jonkinlaisen ruuvinvääntimen, kukkia ja vielä muutama muovinen säilytyskori sekä tittidii, lempparijuttuni tyhjiösäilytyspussi! Vai mikä se olikaan… Pussi, jonne tungin kaikki vieraita varten säilytettävät petivaatteet ja josta imin imurilla ylimääräiset ilmat pois. Pussista tuli litteä, ja sen kotikolona toimivan yläkaapin säilytystila tuplaantui! Kuinka hienoa ja kuinka kummallista. Ennen halusin ostaa kalliimpia viinejä, korkeampia korkoja ja paremman viinapään. Nykyään haaveilen paremmasta toimeentulosta jotta voin ostaa enemmän imuroitavia muovipusseja. 

Saavuimme kotiin, istutin kukat ruukkuun, pesin pyykkiä, lapsi meni kylpyyn ja mies vei sen nukkumaan. Tein maailman parasta jäätelöä, huomaa havainnollistava kuva. Kuvassa esiintyy myös maailman paras salmiakkijauhe. Aika monta maailman parasta, mutta nyt en taida liioitella, vaikka yleensä taipumusta onkin. Jätski syntyy näin: kolme kohmeista banaania pieneksi pilkottuina, mangokuutioita kourallinen ja salmiakkijauhetta n. 3rkl. Hieman sulaneet banskut, mangot ja salmiakkijauhe suristellaan tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai blenderillä. (Varoitan, että liian jäiset ainekset saattavat hajoittaa jäätelönvalmistusmasiinan.) Ja sitten syödään. Jos jätskiä jää, sen voi pakasta ja syödä myöhemmin, kunhan antaa hiukan pehmetä huoneenlämmössä ennen kitaan kauhomista. 

10376500_10202948621828818_423669533_o.jpg

Vaihdettiin puhtaat lakanat, Mies laittoi saunan päälle. Taidan korkata Karhun ja käydä saunasta terassilla haistelemassa ohi ajavien autojen pakokaasuja tulevan kesän tuoksua ihaillen samalla niitä kukkia. 

Kympin päivä, etten sanoisi. 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Ajattelin tänään