Helppoa elämää: nimikointitarrat

image.jpg

iväkodin aloitus toi tullessaan talouteemme jälleen yhden asian, jota ilman olin tähän asti onnistunut elämään: lapsen vaatteiden nimikoimisen. 

Olin ajatellut hoitaa homman vedenkestävällä tussilla vaatteiden pesulappuihin, mutta hiukkasen haastetta aiheutti tilan puute useammissa vaatekappaleissa, vaikka tytöllämme varsin lyhyt nimi onkin. Kaikissa vaatteissa kun ei ole näin käteviä nimilappuja valmiina (miksei?!):

image.jpg

Rukkan sadevaatteissa on superkätevät nimilaput!

Koska olen kaikkea muuta kuin käsityöihminen, ajatus ommeltavista tai edes silitettävistä nimilapuista ei houkuttanut yhtään. Onneksi sain ystävältäni loistavan vinkin näistä Tarramonsterin nimitarroista, jotka on selvästi suunniteltu meille laiskoille käsityötaidottomille vanhemmille. Nämä ovat siis lapsukaisesi nimellä varustettuja tarroja, jotka yksinkertaisesti liimataan kiinni vaatteeseen/tavaraan/kenkään sopivaan kohtaan. Oikein kiinnittettynä (kiinnityskohdan tulee olla puhdas ja sileä, esimerkiksi juuri se pesulappu) tarrojen pitäisi kestää ihan konepesua. Täydellistä!

Me päädyimme pienimpään tarravaihtoehtoon eli Mini Pilkkuun vaaleanpunaisella pohjavärillä ja turkoosilla tähtikuviolla. Sen läpimitta on vain 1,8 cm ja se mahtuu siten esimerkiksi useimpiin pesulappuihin. 

Kiitämme:

  • Runsaasti vaihtoehtoja niin koon, muodon, värien kuin kuvien suhteen
  • Vaatteiden nimikoiminen ei voisi olla helpompaa!

Moitimme:

  • Hinta on aika suolainen, 20 tarraa taisi maksaa noin 20 euroa (auts) ja nimikoitavia vaatteita ja kenkiä olisi kyllä tätä enemmän…
  • Pitkähköä toimitusaikaa: tarrojen toimitus kesti 2 viikkoa

Hinnasta ja odottelusta huolimatta olen tarroihin enemmän kuin tyytyväinen – viimeksi tänä aamuna nimikoin kiireesti lapsen kengät päiväkodin eteisessä 30 sekuntia ennen töihin lähtöä. Siis lämmin suositus kaltaisilleni kiireisille ja ei-niin-näppärille vanhemmille! ;)

Perhe Lapset Lasten tyyli Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.