Samaan aikaan toisaalla

Olin poikkeuksellisesti työmatkalla viime viikolla ja heti perään tällä viikolla. Vaikka kumpikin reissu kesti vain yön yli, olen aivan poikki! Matkustus, työt ja pikkulapsiarki ovat kyllä aikamoinen yhdistelmä – olen tosi onnellinen, että tänään saan kaatua (toivottavasti suht ajoissa) omaan sänkyyn.

Matkat menivät mukavasti, mutta sen verran onnistuin toki sähläämään, että unohdin viime viikon reissulla pakata mukaan kakkospäivän vaatteet, voitteko kuvitella! Olin ne kyllä ottanut esille, mutta kotiin jäivät – onneksi huomasin vahingon jo lentokentällä enkä vasta seuraavana aamuna. 😀

Toisin kuin ekalla reissulla, tällä jälkimmäisellä en enää voinut vastustaa kiusausta tuoda tytölle pikku tuliaista. Lentokentältä tarttui mukaan pieni kissa, josta napero ilahtui ikihyviksi. Ainakin osittain tuliaiskissan ansiota saattoi olla sekin, että sain niin lämpimän vastaanoton kotiin palatessa. Mietin nimittäin jo vähän, kelpaako äiti lyhyen poissaolon jälkeen enää ollenkaan – meillä kun on muutenkin ollut varsinainen isi-kausi! Välillä äiti ei meinaa kelvata mihinkään ja isin poissaollessa hänen peräänsä kysellään jatkuvasti. Lohduttautun sillä, että tämä lienee todella vain kausi ja ehkä äiti joskus taas kelpaa. 😉

Tytöllä oli siis ollut varsin mukavat oltavat saadessaan nauttia ihanan isin seurasta täysin siemauksin. Tuntui, että hän oli kasvanut huimasti lyhyiden reissujeni aikana! Varsinkin puheen kehitys oli mennyt harppauksen eteenpäin – tyttö oli oppinut monta uutta sanaa ja yhdistelee niitä nyt selvästi enemmän kuin vielä viikko, pari sitten. ”Uusi kissa!” hän iloitsi tuliaisestaan.

Niin tarpeellisia, inspiroivia ja hauskoja kuin molemmat reissut olivatkin, oli kyllä myös koti-ikävä melkoinen. Olen tosi iloinen, että nyt on taas edessä pitkä pätkä ihan tavallista arkea täynnä päiväkotia, iltapuuroja, pikkukakkosta ja leikkipuistoa.