Joulu tulee kuitenkin

Tänäkään vuonna en taida saada maailmaa valmiiksi ennen jouluaattoa. Kun aattoon on alle viikko, nöyrryn toteamaan että hommia jää seuraavallakin vuodelle niin kotona kuin töissä (kuinka yllättävää), mutta yrityksen puutteesta se ei kyllä johdu. Olen taas tänä vuonna miettinyt, miksi joulukuu menee aina niin käsittämättömässä kiireessä – joka vuosi havahdun siihen, että jouluun on enää muutama yö, kaikki lahjat ovat ostamatta ja se kunnon joulufiiliskin antaa odottaa itseään.

Pitkälle yöhön venyneet päivät ovat täyttäneet kalenterini koko joulukuun ajan taustamusiikkinaan jatkuva vesisateen ropina ikkunalaseja vasten, eikä glögittelyille, tonttuhommille ja muulle tunnelmoinnille ole jäänyt liiemmin aikaa. Olen kyllä yrittänyt herätellä jouluoloa vaivihkaa aina kun vain ehdin, leipomalla pipareita tytön kanssa ja ihailemalla jouluvaloja. Viime sunnuntaina kävimme Seurasaaren Joulupolulla, jossa jouluinen olo valtasi aikatauluja ja to do -listoja pursuavan mieleni hetkeksi, kun juuri paikalle saavuttuamme vesisade muuttui yllättäen lumisateeksi ja sadat kynttilät tuikkivat iltapäivän hämärässä.

En kuitenkaan ole huolissani – kokemuksesta nimittäin tiedän, että joulu tulee joka tapauksessa. Jos ei jo aiemmin, niin yleensä aattoaamuna riisipuuron myötä, viimeistään kuitenkin aattoiltana joulupöydässä. Vaikka ei olisi lunta ja vesi lotisisi ränneissä, ja puolet suunnittelemistani etukäteistehtävistä olisi jäänyt toteuttamatta.

Viime vuonna vietimme joulua keskeneräisellä mökillä, kipeinä koko perhe, ja tyttö oksensi joulupöydässä. Tuntui silti joululta.