Midnight Run: Kuinkas sitten kävikään?
Ai ai, Midnight Run! Olen edelleen aivan fiiliksissä eilen illalla täysikuun loisteessa juostusta kympistä. Mikä tapahtuma, mikä tunnelma!
Lähdin kisaan jännittyinein mielin – ehkä muistatte, että olin asettanut aikatavoitteen itselleni melkoisen korkealle eli 55 minuuttiin ja jossain mielenhäiriössä ilmoittautunut kovatasoiseen lähtöryhmään 3A (50-55 minuuttia). Kuinkas sitten kävikään…?
Ajanottosiru sen kertoi (ja oma Sportstrackerini oli harvinaisen yksimielinen): 1:00:30.
En päässyt tavoitteeseen, en päässyt edes alle tuntiin (jonka olin salaisesti mielessäni asettanut realistisemmaksi tavoitteeksi). Mutta tiedättekö: olen tyytyväinen! Juoksu nimittäin kulki todella hyvin. Siis ihan älyttömän hyvin. Askel ei painanut, kilometri toisensa jälkeen taittui kevyesti: ai tässä tulee kolmonen, kas tuossa on jo nelonen, tuolla näkyykin jo kutonen… Hengitys kulki, olo oli ryhdikäs ja askel lennokas. Jaksoin nauttia reitin varrella olleista esityksistä (sambaajat upeissa puvuissaan olivat suosikkini!), heittää yläfemmat ihanan innokkaiden nuorten kannustajien kanssa, ihailla naamiaispuvuissa juosseita (sirkusasuihin pukeutunut, taaperoikäistä lastaan rattaissa työntänyt pariskunta ohitti minut kahdesti).
Juoksu kulki niin hyvin, että vielä maaliin tullessa oli paukkuja jäljellä – miksi en sitten juossut kovempaa? Tiedättekö, en uskaltanut. Sen sairastamani inhottavan flunssan jälkeen juoksemani lenkit olivat kerta toisensa jälkeen niin kamalia, että melkein joka kerta juostessa otti päähän ja jouduin välillä kävelemään, kun ei vaan kulkenut. Siksi jännitin eilen ihan hirmuisesti, että juoksen liian kovaa ja hyydyn ihan liian aikaisin. Keskityin täysillä siihen, että hengitys kulkee hyvin, ja ajattelin, että puolenvälin jälkeen alan kiristämään tahtia. Lopulta kävi kuitenkin niin, että vasta viimeisellä kilometrillä oli niin varma maaliinpääsystäni, että uskalsin laittaa kunnolla paukkuja peliin – ja se oli vähän liian myöhään.
Voisi siis sanoa, että pää teki tepposet – kroppa olisi jaksanut, mutta tällä kertaa uskallus ei riittänyt enempään. Maalissa oli kuitenkin voittajafiilis, ja niin on edelleen!
Suosittelen todella, todella lämpimästi Midnight Runia juoksutapahtumana. Elokuinen ilta antoi mahtavat puitteet tapahtumalle, järjestelyt toimivat erittäin hyvin ja tunnelma oli mieletön. Pimeys oli laskeutunut juuri, kun lähtöryhmämme pääsi matkaan, joten reittiä reunustavat hienot valot, ulkotulet, juuri satamasta lähtenyt Viikkarin laiva täysissä valoissaan ja upea, jättimäinen täysikuu meren yllä pääsivät täysiin oikeuksiinsa.
Ensi viikolla olisi varmasti syytä heittää muutama hiukan pidempi lenkki, sillä se toinen syksyn juoksutapahtumani eli Tampereen puolimaraton on jo aivan nurkan takana. Toivotaan, että siellä on vähintään yhtä mahtava tunnelma!
PS. Tuo pirteä juoksukaverini kiskoi ihan tajuttoman ajan – 53 minuuttia. En voi kuin ihailla!