Kunnon Mamma

23.12.2015 aasara

Ensi jouluna… Eli viisi katteetonta lupausta ja yksi ihan oikea

Ensi jouluna…

…ostan joululahjat joulukuun ensimmäisellä viikolla (tai mieluummin jo marraskuussa) sen sijaan, että tungeksin kaupoilla hikisenä tuhansien muiden ihmisten kanssa kaksi päivää ennen aattoa. (Note to self: ”kaikki lahjat saman katon alta” ei vaan onnistu. Ikinä.)

…hankin ajoissa tyylikästä, yksivärisiä lahjapaperia ja ajatonta juuttinarua sen sijaan, että muistan Akateemisen kirjakaupan kilometrijonossa ”ai niin lahjapaperi” ja päädyn nappaamaan hätäpäissäni lähimmästä korista vähiten ruman vaihtoehdon. Seuraava ajatus: ”ai niin pakettikortit…”

…paketoin tyylikkäät lahjapakettini rauhassa ja hyvissä ajoin, glögiä hörppien ja joululauluja kuunnellen, ja rustaan jokaiseen pakettikorttiin (jotka olen myös muistanut ostaa) kustomoidun jouluvärssyn. En suinkaan kääri hätäpäissäni lahjoja (rumaan) lahjapaperiin aatonaattona puolta tuntia ennen kuin pitää lähteä ajamaan mökille.

…laskeudun hyvissä ajoin rauhoittumaan joulunviettoon, enkä jatkuvasti kurki toisella silmällä työmeilejä vielä ensimmäisenä joululomapäivänä.

…huolellisella suunnittelulla varmistan, että voin omistaa viimeiset päivät ennen aattoa rentoutumiselle, joululaulujen kuuntelulle kynttilän valossa ja tonttuleikkien opettelulle lapsen kanssa, enkä ryntäile päättömästi ympäriinsä loppumattoman to do -listan kohtia yliviivaten.

Oikeasti tiedän lähes varmaksi jo nyt, että samalla kaavallahan se seuraavakin joulu menee kuin tämäkin (ja sitä edellinen, ja sitä edellinen). Ja tiedättekö, siksi lupaankin oikeasti vain yhden asian: aion nauttia joulusta silti. Tänä vuonna ja ensi vuonna. Hyväksyä sen, etten saa asioita hoidettua juuri niin kuin haluaisin, ja että se mielikuvien täydellinen joulu on todellakin vain mielikuva (ainakin tässä meidän hässäkkä-elämässä).

Olen saanut tänä syksynä hyvän ja aiheellisen neuvon opetella sietämään paremmin keskeneräisyyttä. Se sopii erinomaisesti myös tähän meidän perheen joulunaikaan: aion ummistaa silmäni tekemättä jääneiltä asioilta ja keskittyä nauttimaan kiireettömästä yhdessäolosta. Se riittää, siinä on kaikki.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua! <3

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Vanhemmuus

21.12.2015 aasara

Lajihaasteen 24. luukku: lempeä ilmajooga

Aijai, lajihaaste oli aiemmin syksyllä jo niin hyvällä mallilla, että taisin vähän ylpistyä. Saatuani lokakuun alun seinäkiipeilyn myötä nakutettua listalle vuoden 23. liikuntalajin, tuntui koko haaste olevan jo käytännössä suoritettu. Kunnes tällä viikolla muistin jälleen koko lajihaasteen olemassaolon ja sen, että vähiin käyville vuoden viimeisille päiville pitäisi vielä mahduttaa kaksi uutta lajia.

No, tuumasta toimeen: 24. lajiksi valikoitui lopulta ilmajooga, jota olinkin halunnut kokeilla jo pitkään.

Ja voi että, ihastuin.

Lauttasaaren Merijoogan Lempeä Aerial -tunti oli kuin lääkärin määräämä: puolitoista tuntia ilman kelloa ja ilman tarkkaa tietoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Silkkiliinan avustuksella tehtiin lempeitä, avaavia venytyksiä, joista suosikkini oli selkää venyttävä, inversio- eli pää alaspäin tehtävä lepakko-liike (jota ystäväni kuvassa demonstroi). Liikkeiden ohessa tarjoillut ajatukset pysähtymisestä kiireen keskellä, itsensä hyväksymisestä ja oman tekemisen riittämisestä löysivät kosketuspintaa niin huomaamatta viulunkieleksi kiristyneestä kehostani kuin vähintään yhtä kireästä mielestäni.

Muutama ajatus tuntui erityisen räätälöidyltä nykyarkeeni, joten poimin ne matkaan ja talletin visusti sisikuntaani:

Kiireen ja stressin keskellä tärkeämpää kuin uusien to do -listojen tekeminen on pysähtyä edes pieneksi hetkeksi vain hengittämään, ilman vaatimuksia ja pakkoa.

Rauhallinen hengitys kertoo hätääntyneelle mielelle, että kaikki on hyvin.

Joskus, kun kehon voi täysin laskea jonkun varaan, mielikin rauhoittuu.

Viimeisen aatoksen kuuntelin keinahdellessani piilossa silkkiliinan sisällä loppurentoutuksessa. Allekirjoitan täysin kehon ja mielen kaksisuuntaisen keskinäisen vaikutussuhteen. Siinä, missä henkinen rasitus kiristää lihakseni niin että päässä soi, toimii homma myös toiseen suuntaan. Rauhallinen, tietoinen hengitys ja rentoutuminen vähentävät ahdistusta ja selkeyttävät mieltä.

Mutta mutta – kun vaan malttaisi! Stressin tullen nimittäin mieluiten rustaisin aina vain uusia tehtävälistoja ja käyttäisin jokaisen liikenevän hetken keskeneräisten hommien edistämiseen. On vaikeaa pysähtyä ja vain olla. (Myönnettäköön, että tämänkin tunnin aikana mieleni vaelsi useamman kerran hoitamattomiin asioihin, jouluvalmisteluihin – ja Kardashianeihin. Älkää kysykö enempää.)

Vaikeudesta huolimatta aion yrittää, sillä tunnin jälkeen olo oli eteerinen. Johtui se sitten venytyksistä tai tyyntyneestä mielestä, tuntui että pitkästä aikaa pystyin taas hengittämään kunnolla. Lämmin suositus siis jokaiselle kaltaiselleni stressaajalle. 🙂

Avainsanat: jooga, lajihaaste

Suhteet Oma elämä Liikunta