Saako lopettaa?
En jaksa. En halua. Olen huono. En onnistu. En pysty juoksemaan kymppiä alle tuntiin, hyvä jos kahteen. Puolimaralla saavat raahata minut käsistä maaliviivan yli.
Näin ylevät aatokset seuranani kävin juoksemassa tänään 11. juoksuviikon toisen lenkkini, viikon lyhyimmän rykäisyn eli 5 kilsaa. Ja kun sanon että kävin juoksemassa, tarkoitan että sain tapella jokaisen kilometrin alusta loppuun niin pääni sisällä kuin muun kroppani kanssa. Kateellisena katselin nurmikolla ilta-auringosta nauttivia ja Kaivopuiston varjoissa krokettia pelaavia. Minäkin haluan tuota, mitä vaan paitsi juosta!
Tämäkin vielä
Ei matka tapa, vaan vauhti, sanotaan, ja se on kyllä totisinta totta. Juoksin liian kovaa, vaikka en edes oikeasti juossut kovaa. Hengitys kulki, mutta lihaksista katosi voima: jalat olivat hyytelöä, keskivartalon tuki pelkkä vitsi. Tiedän kyllä, miksi: kahden viikon flunssa. Kahden viikon tauko juoksuista ja lihaskuntotreeneistä. Viikonlopulle sattui kolme (kolme!) iltamenoa, nukuin liian vähän. Olen syönyt huonosti ja unohtanut juoda vettä.
Viimeisin kohta ärsyttää eniten, koska siihen on niin helppo vaikuttaa. Silti olen taas jättänyt laiskuuksissani iltapalan väliin (tai korvannut sen jätskillä), kärvistellyt heppoisesta lounaasta iltaruokaan asti ilman välipalaa. Ja ollut janoinen, mutta liian laiska tai sitten liian kiireinen tankkaamaan (älytöntä). Mutta nyt tsemppaan! Midnight Run ei saa jäädä harmittamaan vain huonon syömisen tai juomisen takia. Keitän iltapuurot ja painun ajoissa pehkuihin.
Mitä otsikkoon tulee, oikeasti en halua lopettaa. Halusin vain vähän valittaa.
