Pikkulapsiarjen lainalaisuudet

Tänään on vihoviimeinen päiväni hoitovapaalla! Sen kunniaksi mietiskelin kulunutta puoltatoista vuotta kotona ja tätä pikkulapsiarkea ylipäätään. Elämä lapsen kanssahan on vaiheesta toiseen siirtymistä, eikä oikein mikään ole pysyvää (paitsi muutos). Mutta kun oikein tarkkaan katsoo, kaaoksestakin, anteeksi, pikkulapsiarjestakin, on kyllä löydettävissä tiettyjä säännönmukaisuuksia – vaikka osa niistä tuntuukin uhmaavan niin fysiikkaa kuin logiikkaakin. 

Esimerkiksi….

1. Pyykin määrä pyykkikorissa on vakio

Voit laulattaa pesukonetta yötä päivää, mutta likapyykin määrä ei siitä vähene. Pesin eilen illalla neljä koneellista pyykkiä, tänä aamuna pyykkikori oli taas puolillaan. Oikeasti. Ja meitä on sentään vain kolme!

2. Liian hiljaista = lapsi luvattomissa puuhissa

Tämä on klassikko, ja syystä! Oman empiirisen tutkimukseni mukaan 19 kerrassa kahdestakymmenestä lapsi on ronkkimassa hiuspinnillä suosikkihuulipunaasi, sovittelemassa aurinkolasejasi omaan päähänsä varsin ronskein ottein tai tutkimassa turhan kiinnostuneena vaipparoskista. Sen yhden kerran kahdestakymmenestä lapsi onkin kiltisti leikkimässä omilla leluillaan ja todennäköisesti häiriintyy ja keskeyttää leikin, kun tömistelet huoneeseen.

3. Haluan omaa aikaa, ei kun en haluakaan

Kun viettää suurimman osan valveillaoloajastaan lapsen kanssa, odottaa aika innokkaasti sitä, että saa hetken hengähtää ihan vain omassa hyvässä seurassaan. Näitä odotettuja tilaisuuksia ovat yleensä päiväuniaika, nukkumaanmenoajan jälkeinen ilta-aika ja viime viikkoina päivähoitoharjoittelun myötä myös ne hämmentävät tunnit, jotka olen viettänyt yksin kotona lapsen ollessa tarhassa. Ihanaa, vihdoinkin yksin! on yleensä ensimmäinen ajatukseni, ja vielä kolmas ja viideskin. Eroajan jatkuessa alkaa kuitenkin yllättävän pian tulla ikävä sitä pientä vintiötä: kukaan ei melskaa, keskeytä jatkuvasti, sotke sitä mukaa kun ehdin siivota! Voisiko sen jo hakea kotiin? Tai ehkä käyn vielä kerran tuijottamassa nukkuvaa, tuhisevaa pikku myttyä pimeässä makuuhuoneessa. Miten suloinen se onkaan, voi noita levollisia pieniä kasvoja! (Kunhan se ei vaan nyt heräisi.)

4. Mallioppiminen on selektiivistä

Oman lapsen käytöksestä ja sanavarastosta on kyllä turhankin helppo tunnistaa itsensä. Ei ole epäilystäkään, mitä sanoja viljelen eniten: ei, o-ou, näin, EI. Mutta miksi jotkut asiat opitaan kerrasta: miten sohvan käsinojalle kiivetään (terveisiä vaan mummille!) tai mistä television saa päälle, ja miksi jotkut asiat tuntuvat täysin ylivoimaisilta: miten lueskellaan kirjaa itsekseen hiljaa keskittyen, tai miten pidättäydytään kumoamasta ruokalautasta väärinpäin pöydälle?

5. Asian toteaminen ääneen kumoaa sen

Kehaisepa ohimennen, että meillä on muuten nukuttu tosi hyvin viimeiset kolme viikkoa, niin voit olla varma, että seuraavana yönä saat olla hyssyttelemässä pienokaista uneen useampaan otteeseen. Äläkä uskalla edes ajatella, että ”ollaanpa oltu pitkään terveinä” – takuuvarmasti aamuun mennessä ärhäkkä flunssa on ottanut pienestä yliotteen. ”Tämä konsti toimii aina!”, tiedät, oli sitten kyseessä takuuvarma nukutuskeino tai kikka kolmonen hermostuneen piltin rauhoittamiseksi. Seuraavalla kerralla se ei sitten enää toimikaan.

Kylmähermoista viikkoa! :)