Pinkomista Pyynikillä ja ravintolavinkki (tai kaksi) Tampereelle
Tykkään ihan älyttömästi Tampereesta. Ennen kuin tapasin (Tampereelta kotoisin olevan) mieheni, olin käynyt kyseisessä kaupungissa vain muutaman kerran, vähän ohimennen, sen hienoutta ymmärtämättä. Mitä olinkaan menettänyt! Tampereellahan on kaikkea. Kivoja ravintoloita, hauskoja pikku kauppoja, koski keskellä kaupunkia. Kauniita taloja ja asuinalueita, hienoa luontoa. Särkänniemi! Tapahtumia ja menoa, rentoa meininkiä.
Viime vuosien aikana olen onneksi saanut otettua vahinkoa takaisin. Vierailemme Tampereella säännöllisesti miehen sukua ja ystäviä tapaamassa, viimeksi viime viikonloppuna kun olimme jälleen ihanan anoppini luona kyläilemässä.
Kun Tampereella kerran oltiin, halusin päästä testaamaan useammassakin blogissa hehkutettua uudehkoa Zeytuun-ravintolaa. Lähi-idän makuja tarjoileva pieni ravintola oli kuitenkin helatorstaina lounasaikaan niin täynnä, ettemme mahtuneet sisään. Perjantaina halusin varmistaa sisäänpääsymme, joten varasin meille oikein pöydän lounasajalle – onnistui hyvin samana aamuna. Ja kyllä kannatti!
Jos pidät tabboulehista, hummuksesta, falafeleista ja muista Lähi-idän ihanuuksista, pidät varmasti Zeytuunista. Meze-annokset ovat täyttäviä mutta raikkaita – juuri passeleita vaikka lounaaksi. Ruokajuomaksi hörppäsimme appelsiini-minttu-smoothiet – siinäpä yhdistelmä, jota täytyy testata myös kotona!
Tällä kertaa Tampereen-reissu ei kuitenkaan mennyt ihan pelkäksi herkutteluksi, vaan ehdin myös lenkille. Anoppila sijaitsee otollisesti aivan Pyynikin kupeessa, joten pääsin juoksemaan vaihteeksi metsämaisemiin. Ai että oli ihanaa! Auringonvalo siivilöityi kauniisti puiden välistä, ja Pyynikin päältä kelpasi ihailla näköaloja.
Juoksuohjelmassa oli vauhtikestävyyden harjoittaminen. Juoksin alkulämmittelyn jälkeen kaksi 8 minuutin pätkää keskiraskaalla tempolla, välissä muutaman minuutin palautus kävellen. Jännäsin etukäteen, vetäisivätkö Pyynikin mäet minut ihan piippuun, yleensä kun juoksen melko tasaisia teitä Helsingin rantoja pitkin. Hyvin se kuitenkin meni – ensimmäisen osuuden alku- ja keskikohta sattuivat vielä sopivasti loivaan alamäkeen, joten pääsin nauttimaan oikein vauhdin hurmasta.
Ja se toinen ravintolavinkki Tampereelle? No, kun kerran olin Pyynikillä juoksemassa niin…
Näkötornin kahvilan munkit ovat oikeasti maailman parhaita.