Uusi arki

Kiitos kaikista tsemppaavista (ja osaaottavista :)) kommenteista edelliseen postaukseen! Oli todellakin oikea päätös jättää lauantain juoksu väliin, vaikka se harmitti kovasti. Lievänä alkanut flunssa kehittyi nimittäin viikonlopun aikana ihan kunnon räkätaudiksi, ja alkuviikko on mennyt niistellessä.

Onneksi olen kuitenkin ollut työkuntoinen, ja tämä onkin jo kolmas viikkoni takaisin töissä. Uusi arki päiväkotirutiineineen on siis lähtenyt meidän perheessä jo rullaamaan ihan – no, ei ehkä sujuvasti, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin.

Tärkein oppi lyhyen matkan varrelta: aamuksi kannattaa laittaa valmiiksi kaikki mahdollinen, siis ihan kaikki. Lapsen vaatteet seuraavaksi päiväksi (myös sukat), omat työvaatteet, laukku pakattuna (myös auton avaimet), mielellään aamiainen valmiina jääkaapissa odottamassa. Edellisiltana tekeytymään laitettu tuorepuuro on osoittautunut ykkösvalinnaksi kiireisiin aamuihin. Vaikka meillä herätään edelleen aikaisin ja lapsi menee tarhaan vasta puoli yhdeksäksi, aamut vilahtavat ohi silmänräpäyksessä!

Kuten aamut, myös illat ovat käsittämättömän lyhyitä. Töiden jälkeen yhteistä aikaa lapsen kanssa on vain muutama hassu hetki. Hoitovapaan tunnista seuraavaan venyvät ja vanuvat päivät tuntuvat jo nyt todella kaukaisilta! 

Lapsellani on nyt elämä, jonka jokaisesta sekunnista minä en tiedä kaikkea. Päiväkodissa opittuja uusia juttuja, kuten kumartaminen esityksen jälkeen. Uusia tarhakavereita, jotka moikkaavat tyttöä nimeltä eteisessä (maailman suloisinta!) ja joille minä olen ensisijaisesti – ja tarkemmin ajatellen vain ja ainoastaan – tyttäreni äiti.

Hiukan itkuisen päiväkotialoituksen jälkeen sain yhtenä päivänä parhaan uutisen: tyttö oli kikatellut lounaspöydässä yhdessä samanikäisen ystävänsä kanssa. Kikatellut! Silloin tiesin, että kyllä tämä tästä lähtee sujumaan.