Habitaressa

Eilinen kului aiemmin mainitusti tien päällä Habitaressa. Olen keväästä lähtien ollut koordinoimassa Kangastus Oy:n suunnittelukilpailua tekstiilialan opiskelijoille ja kilpailun palkinnot jaettiin eilen Habitare-messujen ahead!-areenalla. Ei voi muuta sanoa kuin että huikeita töitä ja upea voittaja. Vilma Pellisen taidokkaat eläinkuosit hurmasivat tuomariston, käykääpä kurkkaamassa ne ja kilpailun satoa täällä.

Mutta sitten siihen omaan kierrokseen messualueella. Tänä vuonna oli mielestäni todella paljon kiinnostavaa nähtävää, enkä ehtinyt koluta varmaan edes puolta alueesta.

habitare_eco.jpg

Eco Design -näyttelyssä oli taas puuteema ja alue olikin täynnä ihania yksilöitä. Suosikeiksi valikoituivat Samuli Helavuon Riippu-yrttiteline sekä Elina&Klaus Aallon Yolo-syöttötuoli. Olisiko tämä tuoli tulevaisuuden klassikko?

habitare_himmee.jpg

Himmee on Timo Niskasen uusi valaisintuotemerkki, jonka selkeät muodot miellyttivät silmää.

habitare_keinu.jpg

Hauskimpia juttuja ovat monesti sellaiset hieman korkealentoiset ideat, joita ei ehkä joka kodissa tulla näkemään, mutta jotka kekseliäisyydellään ovat nerokkaita. Niin kuin tämä Krista Meskasen, Satu Niemen ja Annimaija Tarkkasen suunnittelema Keinu.

habitare_luona.jpg

Luona-tuotemerkista olin kuullut aiemminkin ja heidän raa’at ja rosoiset puutuotteet ovat konstailemattoman toimivia.

habitare_nixi1.jpg

habitare_nixi2.jpg

Entäs sitten tämä? Olenko ainut jolle tästä Nixi-keittiöstä tulee mieleen Jetsonien perhe? Aika futuristiset muodot, ei aivan omaan makuuni mutta tuleepahan keittiörintamalla jotain uutta.

habitare_proto.jpg

Protoshop ei petä koskaan. Omat suosikkini löytyivät valaisimista. Aino Michelsenin Kolo-valaisin on kokoontaittuva ja sopii kuumenemattomille valonlähteille. Tästä voisi tulla mielestäni ihan hittituote. Toinen kaunis valaisin oli Pinja Piiran Sink.

habitare_trash2014.jpg

Trash Design -osastolla vaikutuksen tekivät tämä mieletön nahasta taiteiltu taideteos, sekä komposiittilautojen uusiokäyttö istuimina.

habitare_vepsalainen.jpg

Vepsäläisen messuosastolla oli toinen toistaan kauniimpia sisustuksia. Pastelli- ja karkkivärien aika ei todellakaan ole vielä ohi.

Messut jatkuvan suununtaihin asti, menkää ja tutustukaa jos mahdollista!

Kommentit (2)
  1. Noi Luonan talojutut ovat tosi kivoja, nappaa kyllä kovasti, vaikka omalla tontillani muutoin vaalean puun voittokulkua hieman harmittelinkin:
    Tässä omia Habitaretunnelmiani:

    1. Onpa kiva aina lukea muiden juttuja ja huomata mihin samaan on silmä hakeutunut, meilläkin muutamassa oli näköjään katseet kohdanneet.

      Ja nuo Luonan jutut sopii mielestäni just täydellisesti puutarhaan, terassille ym.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *