IHANAT JENNIT

Jenni Pääskysaari

Jenni

Jennihän meidän tytöstä sitten tuli. Niin tuttu ja turvallinen nimi meille 1980-luvulla syntyneille. Kenelläpä meistä ei ikäluokastamme olisi ollut samalla luokalla yhtä Jenniä? Meidän ala-asteluokalla heitä taisi olla peräti kaksi.

Wikipedian mukaan Jenni-nimeä on vuoden 2009 lopppuun mennessä annettu 15 947 suomalaiselle naiselle. En löytänyt tarkkoja tilastoja, mutta varmasti Jenni on ollut 1980-luvun alkupuolella yleisimpiä tyttöjen nimiä. Sitten kai nimi koki jonkinmoisen inflaation, koska nimen huippusuosio kesti kutakuinkin kymmenisen vuotta.

Vanhempien lasteni tarha-, koulu -tai harrastusryhmissä  ei ole tullut vastaan yhtään Jenniä. Sen sijaan Ella, Sofia ja Aada tuntuvat olevan 2010-luvun Jennejä. Eli vaikka ikäluokassamme on lukuisia Jenni-nimisiä, niin 2000-luvulla syntyneillä nimi on vallan harvinainen. En nimittäin löytänyt Jenniä yhdeltäkään 2000-luvulla kootulta TOP50-lastennimet listalta. Ehkä meidän sukupolvemme sai yliannostuksen nimestä? Itse ne ikinä kyllästynyt siihen.

Koska toiveemme oli, kuopuksen nimi alkaisi samalla kirjaimella kuin isosisarusten, niin Jenni-nimi alkoi tuntua meistä mieheni kanssa koko ajan yhä paremmalta idealta. 80-luvun lapsina olemme tunteneet, tienneet ja törmänneet aivan kaikenlaisiin Jenneihin:

 

Jenni Pääskysaari

Fiksuihin ja filmaattisiin…

Jenni Vartiainen

Lahjakkaisiin ja karismaattisiin..

Jenni Haukio

Hillittyihin ja hallittuihin..

Jenni Kokander

Hulvattomiin ja hervottomiin..

Jenni Dahlman

Cooleihin ja salaperäisiin..

ristiäiset

Koska nimi ei suoranaisesti identifioidu sen yleisyyden takia kehenkään niin tuntuu, että meidän Jennimme voi aloittaa vallan puhtaalta pöydältä – ilman nimen tuomaa taakkaa. Olen kiitollinen, että pääsen seuraamaan aitiopaikalta, millainen Jenni hänestä kasvaa.

                           

ELÄKÖÖN SIIS JENNIT!

 

ristiäiset

 

ristiäiset

ristiäiset

ristiäiset

ristiäiset

 

ristiäiset

ristiäiset

 

ristiäismekko

Kirjoitin muuten aikaisemmin, että pitää pitää huolta, että kuopuksesta ei tule mitään Madeleinea. Sen verran spessumpi oli viimeisen vauvamme ristiäismekko, että saimme sen lahjaksi Los Angelesissa asuvilta Amerikan sukulaisilta. Kutsun sitä Hollywood-kastemekoksi. 

Kuvat: Jaakko Jaskari/A-lehdet, MTV3

 

 

Suhteet Oma elämä Lapset Uutiset ja yhteiskunta

Lapselle julkkiksen nimi?

Rihanna

Meillä on ollut mieheni kanssa vääntöä vauvan nimestä suunnilleen siitä asti, kun uskalsimme ajatella saavamme kolmannen lapsen. Kina on päätynyt lähes aina miehen toteamukseen, että entä jos annetaan vaan Rihanna. Rihanna-nimi on siis läppä, ja siippani on ehdottanut sitä lähes jokaiselle kaveriperheellemme, jotka ovat viime aikoina saaneet tyttölapsen. Jostain syystä lähipiirimme moilaset, väesäset, virtaset jne eivät ole tarttuneet nimiehdotukseen. Ja joo, eipä meidänkään sukunimi taivu luontevasti minkään varteenotettavammankaan ulkomaisen nimen kanssa, joten nimipyörämme on kyllä muuten pyörinyt ihan suomalaisissa nimissä.

Salli Tenavat

Toinen nimi, mihin en ole (kovankaan väännön jälkeen) suostunut on Salli. Tuo on kaveripiirin antama lempinimi miehelleni ja tietenkin mieheni ykkösehdotus. Itse arvelen, että mieheni haluaisi vain nimenantohetkellä nähdä kavereidensa ilmeet – ja sen jälkeen lapsi eläisikin loppuelämäsnä Sallina. Mä olen jäykistellyt, että Lapsen nimi ei voi olla mikään vitsi, ja onneksi kesän neuvotteluissa Salli jo unohdettiin.

Kuten varmaan kaikilla muillakin lapsen nimeä valittaessa on eritoten vaikeaa se, että toisen ehdottamasta nimestä tulee taas toiselle mieleen joku einiin kiva tyyppi, johon nimen automaattisesti yhdistää. Sinällään Sallissa ei ole minulla mitään henkilökohtaista mielleyhtymää, sillä en ole tainnut ikinä edes  tuntea ketään Sallia. Salli Jokunen on ainoa tietämäni Salli. Enkä oikein ikinä erityisemmin pitänyt Tenavista. Olen enemmän Lassi ja Leevi -naisia.

Vappu Pimiä

Jos lähipiiristä tai vanhoista tutuista ei löydy jonkun ehdotetun nimen kantajaa, niin varmasti julkimoista löytyy. Suomalaisista nimistä olisin hyvin voinut antaa lapselle nimeksi Vappu, sillä siitä ei tule mitään ärsyttävää assosiaatiota.  En tiedä muita vappuja kuin ihanan Pimiän Vapun ja sen yhden kevätjuhlan.

Janna Hurmerinta

Vappu ei päässyt kuitenkaan listoille, sillä päädyimme valitsemaan vauvalle J-kirjaimella alkavan nimen, kuten hänen sisaruksillaan. Janna ja 

Janni Hussi

ja Janni olivat jossain vaiheessa listoilla. Näistä saattaa tulla eka mieleen Janna Hurmerinta tai Janni Hussi, mutta niistäkään en saanut kehitettyä mitään ärsyttävää assosiaatiota. Kivoja likkoja molemmat. 

Ristiäiset ovat tulevana lauantaina ja olemme päässeet yhteisymmärrykseen etunimestä. Toinen ja mahdollinen kolmas nimi ovat vielä jollain tasolla auki. Pappi kävi meillä eilen ja hieman nolostutti, kun viestailin vielä hänen käyntinsä aikaan nimestä mieheni kanssa. Pappi lohdutti, että riittää jos ilmoitamme sen hänelle myöhemmin. Huh ja toisaalta ei. Saimme luvan jatkaa spekulointia. Onneksi etunimi on lukittu. Ei kai niillä lopuilla nimillä ole lopulta edes niin väliä. 

Jari Litmanen

PSST. Ei ollut helppoa muuten kolme vuotta sitten pojankaan nimen päättäminen. Puolisoni halusi hänestä tietenkin Jarin, jalkapalloilija Jari Litmasen mukaan. Litmasen mukaanhan nimettiin 90-luvulla Hollannissa useita poikalapsia, kun kuningas pelasi siellä Ajaxissa. Kuten kuvasta näkyy, minulla ei ole mitään kuningasta vastaan, mutta Jari-vauva kuulosti jotenkin vähintään yhtä utopistiselta kuin 

Raimo Helminen

Raimo-vauva, joka oli myös mieheni vahva ehdotus. Tietenkin lapsi olisi nimetty jääkiekkoilija Raimo ”Raipe” Helmisen mukaan. Meikäläisellä ei ole todellakaan mitään Raipeakaan vastaan, mutta en ole vielä ihan syttynyt kaikille 60-luvun nimille, jotka ovat toki tulossa kovaa vauhtia muotiin. 

José Mourinho

 

No. Poikamme sai nimen tämän iloisen veijarin mukaan (ymmärrän hyvin kaikkia teitä, jotka ette tunnista tätä suuruutta). Hän on jalkapallovalmentaja José Mourinho. Hänkin on jotenkin kingi noissa pallopiireissä. 

Onko kukaan teistä (tai jonkun tuttava) nimennyt lastaan idolin/jonkun huipputyypin mukaan?

kuvat: Jaakko Jaskari/A-lehdet, Rihanna web

Suhteet Oma elämä Lapset Uutiset ja yhteiskunta