Menopaussi saakeli! Sano se!
Menopaussi, vaihdevuodet. Tabu, josta ei haluta puhua ja jota jopa hävetään. Kuitenkin jokainen nainen käy homman läpi jossain vaiheessa. Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä. Tätä ennen, noin 5-10 vuotta ennen varsinaisia vaihdevuosia käynnistyy kuitenkin niin sanottu premenopaussi, johon voi liittyä erinäisiä oireita ja ongelmia. Usein oireista keskusteltaessa keskitytään fyysisiin ongelmiin ja harvemmin puhutaan mielenterveydellisistä asioista kuten mielialan vaihteluista, ahdistuneisuudesta, ärtyneisyydestä ja unettomuudesta. Gynekologini (noin viisikymppinen nainen) kertoi, että harmillisen usein keski-ikäisiä naisia diagnosoidaan masentuneiksi, kun usein kyse saattaakin olla esivaihdevuosista tai vaihdevuosista, jolloin oireita tulisi hoitaa aivan toisin.
Itse tajusin hakeutua ns. FSH-testiin, jossa verestä mitataan estrogeenin taso kun koin itseni – aiemmin perushyväntuulisen itseni – koko ajan pahantuuliseksi ja kärtsyksi. Myös lapseni vahvisti asian kertomalla, että olin viime aikoina ollut aika paska akka. Tulos näytti, että premenopaussi oli käynnistynyt ja koska minulla on hormonikierukka sain reseptin estrogeeni-geeliin. Monet ovat saaneet apua myös luontaisista hoidoista mutta en lähde ottamaan kantaa kummankaan hoidon puolesta tai vastaan.
Hormonihoidon aloittamisen jälkeen elämäni ei tietenkään muuttunut auringopaisteeksi ja ruusutarhaksi, mutta koin saavani itseni takaisin, ainakin osittain. Aloin keskustelemaan aiheesta samanikäisten ystävieni kanssa ja petyin. Yllättävän monet eivät haluneet keskustella koko aiheesta, halusivat torjua koko homman. Koko sanakin oli niin nolo. Hyväksymällä esivaihdevuodet tai vaihdevuodet koettiin ikäänkuin viimeisenä niittinä naiseudelle ja seksikkyydelle. Että homma olisi sitä myöten selvä. Hyvästi naisellisuus, kauneus ja haluttavuus. Tervetuloa vanhuus ja noita-akkuus. Mielummin keskitytään uusiimpiin kauneusvillityksiin, käydään pistäyttämässä täyteaineita ympäri kasvoja lounastunnilla, treenataan hullun lailla ja tarkkaillaan painoa vauhkoina. Sen sijaan kärsitään epäsäännöllisistä vuodoista, huonosti nukutuista öistä, helkkarinmoisesta ärtyneisyydestä, mielialan vaihteluista ja itkuisuudesta. Kunhan vaan säilyn nuorekkaana, kauniina ja haluttavana!
Aloin pohtia tätä myyttiä ja miksi aiheesta on niin epämiellyttävä puhua. Kysehän on pelosta. Pelosta, että menetämme asemamme työmarkkinoilla ja parisuhdemarkkinoilla. Että meistä tulee yhteiskunnan kuonaa – tarpeetonta sakkaa. Pelko ei suinkaan ole turha. 50-vuotias mies on työmarkkinoilla kunnioitusta ansaitseva kokenut ammattilainen. Yli 50-vuotiasta naista palkataan harvemmin ja harvemmin uusiin haasteisiin. Toki mieskin kokee ikäsyrjintää, mutta ei samoissa määrin kun nainen.
Googlailin aihetta ja silmiini osui Menopaussi-musikaalin mainos. Esitystä kuvaillaan haluna ylistää Aikuista Naista, jolla on vihdoin rohkeutta olla oma itsensä, sanoa mielipiteensä ja seisoa omilla jaloillaan. Kuvassa menopaussinaiset ovat pukeutuneet riittaväisäshenkisiin leopardikuvioisiin asuihin. Halutaan kertoa, että nyt me ollaan hauskoja ja osataan nauraa itsellemme! Kattia kanssa. Nauru on teennäistä ja oikeasti halutaan itkeä. Mikään ei ole pelokkaampi kun vaihdevuosi-ikäinen nainen. Tämä misogynistinen yhteiskunta kun on mitä on ja valtarakenteet (ällö sana) eivät hetkessä kaadu.
Nyt on aika nostaa vaihdevuodet normaaliksi puheenaiheeksi ilman leopardikuvioisia vitsejä tai maton alle lakaisua. Kun jokainen meistä naisista käy tai tulee käymään läpi homman – ennemmin tai myöhemmin.
Miten sinä koet tulevat tai päällä olevat vaihdevuodet? Pelottaako? Vai oletko homman kanssa sujut?
Kuva: @helibangbang