Se ainokainen pakkasalkio

Kuten osasin jo epäillä, ensimmäisen IVF-hoidon saldo jäi lopulta kahteen alkioon. Toiset kaksi lopettivat kehittymisen neljännen päivän jälkeen, joten niitä ei pakastettu. Osasin epäillä myös, että onnistuminen ensimmäisestä alkionsiirrosta olisi kohdallamme lähes utopistista, ja olin oikeassa myös sen suhteen. Uusi kierto käynnistyi tukilääkkeiden läpi jo ennen kuin raskaustestiä oli tarkoitus edes tehdä ja lämmöt laskivat, jolloin turhautumiseni oli hetkellisesti sitä luokkaa, etten ikinä edes tehnyt koko testiä.

Nyt ainokainen pakkasalkiomme, viisipäiväiseksi kehittynyt varhainen blastokysti, on siirretty onnistuneesti. Tukilääkitys jatkuu testipäivään saakka, joka häämöttää kuun loppupuolella.

Haluaisin toivoa, mutta olen viime kuukauden hoito- ja työrupeaman jäljitä niin väsynyt, että en vaan taida jaksaa. En koe olevani masentunut, mutta rationaalisesti ajateltuna vähäisiä voimavaroja ei ole nyt järkevää käyttää toivon ylläpitämiseen, sillä vastoinkäymiset ovat kohdallani enemmän sääntö kuin poikkeus. Keskustelimme klinikalla myös siitä, että elokuussa hoitotauon jälkeen siirrymme suoraan ICSI-hoitoon. En osaa sanoa, olenko tyytyväinen vai lannistunut siitä, että B-suunnitelma siintää jo horisontissa. Kesä on saapunut vihdoin myös tänne Keski-Suomeen ja nyt tuntuukin siltä, että kesätauko hoidoista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä tulee tarpeeseen.

Koen, että meidän ja vastasyntyneen, uuden perheenjäsenen välissä on ikään kuin seinä, jonka ohi tai yli emme vain pääse, vaikka kuinka yritämme. En vain osaa mitenkään kuvitella, että hoidot voisivat joskus onnistua. En yksinkertaisesti pysty näkemään sitä.