Takaisinveto

Tarinaani sopivasti, asiat eivät ole edenneet suunnitellusti.

On koronaa, on sotaa, on menetyksiä perheessä, on takatalvea, ja nyt myös hoitajalakko.

Ymmärrän syyt hoitajalakon taustalla täysin, kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että tuntuu niin väärältä, että mahdollinen jälkikasvuni saaminen riippuu siitä, millainen sopimus joissakin neuvotteluissa saadaan syntymään, ja milloin. Se ei ole reilua, mutta elämähän ei tunnetusti sitä muutenkaan ole.

IVF-hoitojen käynnistyminen jäi tosiaan lopulta muutamasta päivästä kiinni. Mikäli kierto olisi alkanut hieman aikaisemmin, olisin ehtinyt aloittaa pistokset ennen lakon alkamista, jolloin olisimme päässeet myös punktioon. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten lääkkeet odottavat nimelläni varustettuna noutoa edelleen apteekissa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en halua kuulla enää yhtäkään raskausilmoitusta, nähdä somessa yhtäkään perhekuvaa, enkä oikeastaan edes ajatella omaa tilannettani tai hoitojamme tästä eteenpäin. Tuntuu siltä, että aina, kun jokin asia nytkähtää hieman eteenpäin, ilon vastapainoksi ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin jokin, milloin mikäkin, vastoinkäyminen tavalla tai toisella.

Lumet ovat kuitenkin sulamassa, ja aurinko on paistanut. Ehkä kevät tosiaan pian tulee, ja vastoinkäymiset väistyvät edes siksi aikaa, että pääsisimme hoidot aloittamaan.