Eilen, tänään ja huomenna

le-passe-15-05-2013-3-g.jpgIranilaisohjaaja Asghar Farhadin edellinen, Nader ja Simin: ero, keräsi hurjasti suitsutusta ja alan palkintoja, muun muassa Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun ja parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Vähäeleinen iranilainen avioerodraama tuntui samaan aikaan kiinnostavan vieraalta ja yllättävän eurooppalaiselta. Farhadin uusin elokuva, Menneisyys, sijoittuu Ranskaan, mutta iranilaisuus kulkee yhä mukana sivujuonteena. Avioerodraamasta on tavallaan kyse tälläkin kertaa, mutkikkaasta ihmissuhdeviidakosta ainakin.

Elokuvassa muun muassa The Artistissa nähdyn upean Bérénice Bejon näyttelemä Marie kutsuu entisen miehensä Ahmadin Teheranista Pariisiin saattamaan avioeroprosessin päätökseen. Marien uusi mies Samir on koomassa makaavine vaimoineen mahdottomassa perhetilanteessa hänkin, eikä uusperheen arki ole varsinaisesti ruusuista. Pariisissa Ahmad ajautuukin selvittelemään porukan kriisejä ja etenkin Marien kuoreensa vetäytyneen Lucie-tyttären Samiriin liittyvää salaisuutta. Sivullisena tarkkailijana Ahmad on loputtoman kärsivällinen järjen ääni Marien tunnekimpulle, ja samalla ainoa joka tuntuu olevan sinut elämäntilanteensa kanssa. Kuin tyyni myrskyn silmä levottoman pyörteen keskellä. Marie ja Samir taas pyristelevät itsepäisen päättäväisesti kohti yhteistä tulevaisuutta, mutta raahaavat molemmat tajuamattaan perässään menneisyyden kivirekeä.  

le-passe.jpgFarhadin menneisyys tarraa kiinni armotta, eikä päästä otteestaan. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, elettyä elämättömäksi eikä uusia alkuja ole. Vähän niin kuin sitkeä tahra, jota Samirin pyörittämä pesula ei saanut puhtaaksi. Elokuvan kuvat ovat vääjäämättömän rauhallisia ja traaginen tarina piirtyy esiin hitaiden, arkisten kohtausten kautta. Menneisyys näyttää, kuinka ihmisten kohtalot ovat usein kiinni pienistä sattumuksista ja huterin perustein tehdyistä valinnoista. Näennäisen yksinkertainen elokuva on pinnan alta syvällinen ja kertoo osoittelematta, miten helposti vanhoja virheitä toistetaan niistä oppimatta ja ihmissuhteista tehdään laastareita pysyvän haavan päälle.

Varmaakin varmempi ohjaus ja elämänmakuinen näyttelijäntyö tekevät Menneisyydestä Adélen elämän ohella vuoden parasta eurooppalaista elokuvaa. Suosittelen Menneisyyttä erityisen lämpimästi myös siksi, että tällaista tavaraa tulee ensi-iltaan niin harvoin. Ei nimittäin kannata antaa melko yksipuolisen (yhdysvaltalaisen) elokuvatarjonnan turruttaa, vaan antautua välillä myös eritahtiselle kerronnalle.

Kommentit (1)
  1. Tykkäsin menneisyydestä mutta ehkä vielä enemmän Naderista ja Simistä – juurikin yksinkertaisuuden ansiosta =) Ja Adelekin oli näkemisen arvoinen. Hienoa, että näitä eurooppalaisia leffoja tulee edes joitakin meilläkin valkokankaalle vaikka saisi tietenkin tulla vielä paljon paljon enemmän…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *