Hauskaahan tässä pidetään

13 syytä

Netflix ei julkista katsojalukuja, mutta 13 syytä lienee viime aikoina kiikkunut palvelun sarjasuosikkien kärjessä. Teinitytön itsemurhan ja tekoon ilmeisesti johtaneiden salaisuuksien ympärille kietoutuva stoori on kieltämättä koukuttava, mutta sarja on herättänyt myös arvostelua ja suoranaista huolta lisäsytykkeenä toimimisesta itsetuhoisille ajatuksille. Huolestujat ovat oikeassa ainakin siinä, että tarinankerronta ei olisi graafisten yksityiskohtien poisjättämisestä kärsinyt, pikemminkin päinvastoin.

Mietin itsekin tovin kannattaisiko sarjaa katsoa, ja sen jälkeen pitäisikö siitä kirjoittaa ja mitä, mutta varaukseni perustuivat enemmänkin siihen, että aran aiheen yhdistäminen viihteelliseen high school -draamaan kaikkine mahdollisine jenkkiteinikliseineen tuntui lähtökohtaisesti jotenkin mauttomalta ja sensaatiohakuiselta. Masennusta, yksinäisyyttä ja itsetuhoisia ajatuksia sinänsä on hyvinkin aiheellista käsitellä. Sarjasta jäi silti graafisen dramaattisine loppukäänteinen hieman outo jälkimaku.

13 syytä etenee postuumisti tarinaansa kertovan Hannahin lähipiirinsä laiminlyöntejä henkilö henkilöltä ruotivan äänitestamentin tahtiin, mikä sekin on omiaan vahvistamaan häiritsevää jäkivivahdetta. Itsemurha jättää aina ilmaan tuskallisia kysymyksiä, ja sarjassa tapahtuu myös rikoskynnyksen ylittäviä hirveyksiä, mutta totuus on, että kaikki me kohtelemme joskus toisiamme välinpitämättömästi samalla kun keskitymme piehtaroimaan omassa napanöyhdässämme. Kaikki me olemme joskus hakeneet hyväksyntää kyseenalaisin keinoin tai muuten vain mokanneet ihmissuhteita tökeröillä ja idioottimaisilla tavoilla. Ei se poista vastuuta, mutta ei ehkä tee meistä syyllisiäkään.

Merkillepantavinta sarjassa on lopulta ei niinkään itsemurha ja sen käsittely, vaan seksuaalisen häirinnän ja väkivallan tekeminen fiksulla tavalla näkyväksi. Sarjan varsinaisena päähenkilönä toimiva herkkä ja vastuuntuntoinen Clay ei hänkään kunnolla hahmota Hannahin kokemaa esineellistämistä tai ymmärrä oman identiteetin ja rakkauden etsimistä sopivanlaisen naiseuden ristipaineissa. Maailmassa, jossa suostumuksen käsite on monelle edelleen kumman epäselvä – koska hei, hauskaahan tässä vaan pidetään.

Kommentit (2)
  1. Itse olen myös seuraillut sarjaa ristiriitaisin tuntein. Mieleen on tullut juurikin kysymyksiä siitä, saattaako sarja antaa joillekin rohkaisua omille itsetuhoisille teoille ja myös koko kasettisysteemi tuntuu brutaalilta, mutta jonkin varaanhan sarjaa on täytynyt pystyä rakentamaan.

    Toisaalta olen aina jatkanut seuraavaan jaksoon, koska sarja on herättänyt paljon ajatuksia ja pakottanut pohtimaan monia asioita ja syitä sille miksi tunnen niin kuin tunnen.

    1. Samansuuntaisia fiiliksiä, siis. Kuulin, että sarjasta tehdään myös kakkoskausi – se lienee ainakin rakennettu jonkin muun kuin nauhojen varaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *