Kerro, kerro kuvastin

The Neon Demon

Nicolas Winding Refn on selvästikin keksinyt itsensä uudelleen jonkinlaisena elokuvan Kanye Westinä, tai nuoremman polven Lars von Trierinä. Tuoreen The Neon Demonin tiimoilta antamissaan haastatteluissa hän on kertonut muun muassa kanavoineensa sisäistä teinityttöään ja julistanut olevansa elokuvan tulevaisuus. Niin tai näin, sokeeraamaan ohjaaja näyttää pyrkivän myös valkokankaalla.

Huikean fiiliskarkki Driven jälkeen Refn on rajannut kerrontansa yhä tarkemmin muodon ympärille. Tarinan tai sanoman sijaan Refn keskittyy maalailemaan tunnetiloja ja vyöryttämään verkkokalvoille tyylikkäitä kuvia, jotka ovat parhaillaan pysäyttäviä – ja huonoimmillaan vähän korneja.

Los Angelesin raadollisen pinnalliseen muotimaailmaan sijoittuva The Neon Demonia voi pitää muutaman vuoden takaisen Only God Forgivesin sisarteoksena. Siinä missä Drive tai Only God Forgives (tai mikä tahansa Refnin muu leffa) ovat ultramaskuliineja, The Neon Demon pyrkii kenties olemaan feminiini, kyseenalaisella menestyksellä. Päähenkilöt ovat kyllä naisia, mutta heidän kohtalonaan on pyristellä miehisen katseen ja himon kohteina. Ja elämäntehtävänään taistella kuolemaan asti tässä kierossa haluttavuuskilpailussa.

En tiedä yrittääkö The Neon Demon lopulta sanoa mitään muotimaailman raadollisuudesta, median naiskuvasta tai seksuaalisesta vallasta, tai kannattaako siltä sellaista vaatia. En tiedä sitäkään voiko elokuvaa varsinaisesti kehua hyväksi. Refnin kiillotetun kauhukabinetin rytmi laahaa paikoin lupaavaan alun jälkeen ja loppuratkaisukin on groteskista överiydestään huolimatta oudon antiklimaattinen.

Hauskaa The Neon Demonin parissa silti kierolla tavalla on. Glitterin, veren ja piilotetun epätoivon pyhä kolminaisuus koukuttaa, ja harvoin valkokankaan äärellä saa ällistyä tämänkään vertaa. Lopputekstien taustalla pyörivät, EDM-musiikkivideota muistuttavat kuvat alleviivaavat, missä Refnin ilmaisu on omimmillaan. Tiiviinä tunnelmapaloina, täydellisenä pintana, kuvan ja rytmin ah niin viileänä liittona. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole elokuvan tulevaisuus. 

Kommentit (5)
  1. Mä olin aikeissa mennä katsomaan mutta sitten kuulin ja luin että on kaikki mahikset ahdistua jostain loppupuolen kohtauksista todella paljon, joten jätin (krapulassa) suosiolla väliin. Nyt en enää tiedä haluanko mennä ollenkaan.

    1. Ei ollut musta erityisen ahdistava, lähinnä nauratti, pöyristytti ja tuli akateemisin termein kuvattuna sellainen whoot, omg -fiilis. En silti ihan välttämättä darrakatsottavaksi valkkaisi.

  2. Musta tää leffa oli ihan kamala, siis sekä ällö että oikeasti huono 😀

    Mutta kieltämättä visuaalisuus oli hiottu äärimmilleen.

    1. Uskon, että moni on sun kanssa samaa mieltä 😀 Kyllä mua silti nämä Winding Refnin tekemiset  kiinnostaa, mitähän kummaa sieltä tuupataan seuraavaksi.

      1. Winding Refnin vuoksi mäkin ton menin katsomaan, vaikka tiesin että arviot elokuvasta olivat vähän niin ja näin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *