Kolmekymppinen eli syksyn R&A-tärpit

Call me by your name

Ajankohtaisia pohdintoja viime päiviltä: miten vääntäytyä aamuisin ylös sängystä, vieläkö voi fiilistellä paljaita nilkkoja kaupungilla ja täyttäisikö teepannun tänään senchalla vai banchalla. Lisäksi mielen päällä on tietenkin leffasyksy sekä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin tuore ohjelmisto. Nythän on käynyt niinkin ikävästi, että latailen itse akkuja reissussa juuri festariviikon. Pari leffaa ehdin silti toivottavasti tiristää kalenteriin – ja katsokaa te loput!

Erityisen relevantin R&A:sta tekee tietysti kunniakas 30-vuotisjuhla, jonka kunniaksi on tarjolla muun muassa kirjallinen historiikki, 30 v. -avajaisklubi Korjaamolla ja festivaalille omistettu leffasarja Yle Teemalla. ”Joillekin elokuva on teollisuutta – rahaa – toisille elokuva on kieltä – tiedettä – meille se on rakkautta ja anarkiaa.” Mikä ihana utopia.

Näytöskohtainen lipunmyynti käynnistyy tänään, joten tässä omat tärppini h-hetkeen.

1.     Call Me by Your Name

Välimeren auringossa kylpenyt A Bigger Splash oli viime vuoden kutkuttavimpia elokuvia. Luca Guadaginon tuore ihmissuhdesoppa herättelee Italian maisemillaan herkullisia Bertolucci-viboja.

2.     David Lynch: The Art of Life

Twin Peaksin kolmoskausi puhuttaa edelleen – mikä trippi, mikä lopetus! Tuore dokumentti sukeltaa kuvataiteilijan urasta haaveilevan ohjaajan nuoruusvuosiin.

3.     God’s Own Country

Sundancessa palkittu ”brittien Brokeback Mountain” näyttää trailerin perusteella karulta ja kauniilta. Tummia taivaita, rujoja miehiä, yllättävää hellyyttä ja orastavaa toivoa.

4.     L’amant double

François Ozon pistää taas tuulemaan. L’amant double vaikuttaa vähän vanhan hyvän ajan eroottiselta trilleriltä ranskalaisittain – strap on -kohtauksineen kaikkineen.

5.     The Square

The Square kuului Cannesin Tapauksiin ja Ruben Östlund lienee tämän hetken kiinnostavin skandiohjaaja. Nykytaidemaailmaa satirisoivassa leffassa nähdään mm. ihana Elisabeth Moss ja Dominic West.

6.    Personal Shopper

Olivier Assayasin mysteeridraama on jakanut mielipiteitä, vähän kuten pääosan Kristen Stewartkin. Assayasin ja Stewartin edellisen yhteistyön, hienon The Clouds of Sils Marian perusteella voi joka tapauksessa odottaa jotakin kiinnostavaa ja psykologisesti monitulkintaista.

Kommentit (2)
  1. Eikä, mentiin täysin tietämättöminä katsomaan Personal Shopper kun oltiin Zagrebissa – haluttiin leffaan, mutta mitään hyvää ei oikein ollut, niin mentiin katsomaan tämä. Nimestä päätellen odotettiin jotain tosi huonoa jenkkikomediaa, mutta tää paljastuikin aivan erityiseksi teokseksi 😀 Nautin todella paljon, mutta oli kyllä tosi outo elokuva haha!

  2. Hyvät tärpit myös sulla! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *