Fanitan Julie Delpyä, siinä lähtökohta tälle jutulle. Delpy oli ällistyttävän kaunis jo nuorena Kolme väriä: valkoisessa, jotenkin erityisen luonnollisella ja sielukkaalla tavalla. Rakkautta ennen aamua -leffan herkän boheemista ranskalaisuudesta puhumattakaan. Ei ihme, että Jesse rakastui päätä pahkaa. Ai niin, se oli fiktiota – mutta jotakin henkilökohtaista Linklaterin Rakkautta ennen -saagan Célinessä varmasti on.

Vanhemmiten Delpy on siirtynyt yhä vahvemmin ohjaajanpallille ja saanut kuulemma osansa miesvaltaisen elokuva-alan vähättelystä. Rahoittajien lompakonnyörit löystyivät, kun Delpy ymmärsi hyödyntää tunnetuimman hahmonsa perintöä ja juurikin sitä valloittavaa ”ranskalaisuutta”.

2 päivää Pariisissa ja jatko-osa 2 päivää New Yorkissa latovat tiskiin kaikki mahdolliset kliseet ranskalaisista naisista ja amerikkalaisista miehistä, mutta ihan hauskalla tavalla. Naiset, Delpy etunenässä, ovat vapaamielisiä mutta aika hysteerisiä ja neuroottisia, miehet suoraviivaisia ja aavistuksen moukkamaisia. Kreivitär oli irtiotto synkempään aihepiiriin ja Ranskalainen viikonloppu taas, no, ranskalaistyylisen puhelias draamakomedia 70-luvun retromausteilla.

Tuore Lolo on Delpyn kenties ehyin elokuva tähän asti. Ohjaajan itsensä jälleen esittämä Violette on tutusti ylidramatisointiin ja hypokondriaan taipuvainen yksinhuoltaja neljänkympin paremmalla puolella. Nimihenkilö Lolo taas on Violetten omistushaluinen poika, joka ei säästele luovuutta yrittäessään sabotoida äitinsä parisuhteita. Ja sitten kohelletaan. 

Delpyn itsensä kirjoittama käsis keikkuu sävyltään vähän kummallisesti indie-ihmissuhde-elokuvan, alatyylisen sekoilukomedian ja omalakisen fantasian välillä. Ranskalaisystävysten seksisävytteisillä keskusteluilla hupailu ei sekään ehkä ole maailman uusin idea, mutta lakonista ja hauskaa kaikesta huolimatta. Delpy on tietysti edelleen hurmaava, ja pääpiirteittään juttu toimii kivasti kuin pastis pariisilaisella terassilla.

Pariisin muotipiireihin raahattua junttimiesystävää näyttelevä koomikko ja ohjaaja Danny Boon on muuten Ranskan suosituimpia (ja parhaiten palkatuimpia) näyttelijöitä. Siksikin Lolon luulisi vetävän hyvin sikäläisillä lippuluukuilla ja kenties antavan lisäpiristystä Delpyn uralle. Siitä tuleekin sitten ehkä jotain ihan muuta, sillä ohjaaja on kertonut castaavansa tulevaisuudessa päärooleihinsa jonkun muun kuin itsensä.