Pieniä valkoisia valheita

the-affair-review-1.jpgOlipa kerran kesä, idyllinen rantakaupunki Long Islandilla ja siellä lomailemassa keskiluokkainen, perusonnellinen kirjailija ja perheenisä, johon viettelevä nuori tarjoilijatar iskee silmänsä. Tai ehkä olikin perhekriisin keskellä kamppaileva surumielinen tarjoilijatar, jota ei-sittenkään-niin-onnellinen, keski-ikäinen newyorkilaismies yrittää kiivaasti vokotella kesäromanssiin. Niin tai näin, oli myös kesän salasuhteeseen kutoutunut onnettomuus, rikos kenties, jota nyt käydään takaumin läpi.

Parhaillaan HBO Nordicilla pyörivä The Affair kuuluu syksyn kiinnostavimpiin sarjauutuuksiin. Tiivis, psykologisen vähäeleinen tarina on tunnelmaltaan odottava, ja tuntuu melkoisen raikkaalta näin äkkiväärien murhastoorien, ironisten komedioiden ja kauhufantasioiden vanavedessä. Tähän pitää vähän jaksaa paneutua, tai sitten jättää kokonaan sikseen.

Sarjaa on joku verrannut myös Gone Girliin, ja ehkä lähtöasetelmassa on tosian vähän samaa. The Affairin jujuna on nimittäin kertoa sama tarina miehen ja naisen näkökulmasta – eikä voi kuin hämmästellä kuinka erilaisena kukin pieni ele ja hetki voi näyttäytyä. Lopulta yksikään muisto ei ole muuttumaton kuin museoesine vitriinissä, eikä yksikään ihmissuhde vapaa pinnan alla väreilevistä ristiriidoista. Tällä kertaa saattaa toki olla, että jompi kumpi on syystä värittänyt tarinaansa.

The Affairin takaa löytyy mm. Terapiassa-sarjan taustavoimia, ja rooleissa nähdään tuttuja, mutta riittävän raikkaita nimiä, kuten Maura Tierney, aka Teho-osaston Abby Lockhart, sekä Joshua Jackson, eli Dawson’s Creekin Pacey. Täytyy myöntää, että vaikka Jacksonin hahmo on The Affairissa kovinkin karski cowboy, teiniflashbackeilta ei näköjään voi välttyä. ”I don’t wanna wait.. for our lives to be over…”

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään

Tähtipölyä

interstellar_a_0.jpgInterstellar on iso elokuva. Niin iso, että sille ei riitä pari tuntia tai muutama hassu ulottuvuus, oikeastaan ei edes tämä galaksi. Ei sillä, että muiden muassa Inceptionin ja Yön ritarin kynäillyt Christopher Nolan olisi ennenkään pikkupuuhastelusta perustanut. Jo elokuvan lähtöasetelma on perusavaruusscifiä kauaskantoisempi: epäonnisen tutkimusmatkan tai maapallon pelastamisen sijaan, tai lisäksi, ollaan perustamassa intergalaktista siirtokuntaa ilmastonmuutoksen korventamalle ihmiskunnalle.

Skarppi Anne Hathaway ja avaruusmatkaillessaankin ikiruskettunut Matthew McConaughey johtavat salaista tutkimusretkeä jonnekin mustien aukkojen tulle puolen. Juonen sivupoluissa ei aina ole helppo pysytellä kartalla, mutta ei sen niin väliä. Onhan madonrei’istä matkustaminen nyt nimittäin siistiä, ja sitä sopisi ehkä miettiä enemmänkin kannattako ihmiskuntaa siirtää vielä uusiakin planeettoja tärvelemään.

intestellar-jessica-chastain.jpgIhan kiinnostavienkin kysymysten alla kytee kuitenkin melkoisen pompöösi sentimentaalisuus. Kaikessa mahtipontisuudessaan Intestellar ottaa itsensä kovin tosissaan ja lipsuu tunnetasolla helposti teennäisen puolelle. Matthew McConaugheyn itkuraivaroidessa läpi, öhöm, aikatilajatkumoiden joutuu jo vähän vääntelehtimään myötähäpeän kourissa. Harmi, sillä on tässä hyvääkin: Jessica Chastain ja monta muutakin mainiota sivuosasuoritusta, esimerkiksi.

Maailmanselitysvimmassaan Interstellar tuo mieleen Terrence Malickin elokuvat – ja oikeastaan myös viljapelloilla (okei, maissipelloilla) viipyilevässä visuaalisuudessaan. Selviä vertailukohtia ovat myös 2001: Avaruusseikkailu ja tietenkin Gravity, joka mielestäni pesee Interstellarin dynaamisuudessa ja näyttävyydessä. Saa nähdä onko tälle samanlaista Oscar-sadetta luvassa.

Kulttuuri Leffat ja sarjat