Tässä vahva leffasuositus kaikille ranskalaisen elokuvan ystäville: tänään ensi iltansa saanut Kaksi päivää, yksi yö. Ja oikeastaan kaikille muillekin, sillä Marion Cotillardin tähdittämä leffa on vain yksinkertaisesti todella hyvä. Melko raadolliseenkin sosiaalirealismiin erikoistuneita Dardennen veljeksiä ei varsinaisesti tunneta minään eurooppalaisen elokuvan ilopillereinä, mutta arkipäivän draaman kuvaajina he ovat taiturillisia. (Ja okei, Dardennet ovat belgialaisia, mutta ei nyt takerruta lillukanvarsiin).

Tarina on harvinaisen yksinkertainen: Sandra (Cotillard) on saamassa potkut – elleivät kollegat aurinkokennotehtaassa suostu luopumaan vuosibonuksistaan. Mies ja paras työkaveri kannustavat Sandraa käymään taisteluun, mutta mulkkujen pomojen ja itsekkäiden kollegoiden kohtaaminen tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Etenkin naiselle, joka selviää päivästä toiseen mielialalääkkeiden voimalla. Melko osuvaa näin YT-syksyn keskellä, eikö?

Juttu kuulostaa ehkä masentavalta tai tylsältä, mutta ei sitä ole. Cotillard on roolissaan taas kerran loistava, ja muutenkin elokuva on eleettömyydessään herkistävän elämänmakuinen. Ja vieläpä täydellisen tiiviiksi leikattu. Vaikka elämää potkii päähän alusta loppuun, Kaksi päivää, yksi yö on hämmästyttävän toiveikas. Ratkaiseva hetki koittaa, kun Sandra irtaantuu uhrin roolista ja ottaa elämän omiin käsiinsä. Olivat olosuhteet mitkä tahansa, aina voi seistä omilla jaloillaan ja valita luottaa siihen, että elämä kantaa. Kaunista, voimaannuttavaa ja niin totta.