Pakka sekaisin

SpectreViimeisin Bond-elokuva on saanut nostatettua aikamoisen 007-huuman. Ja miksipä ei saisi, sillä leffabrändi on uudistunut suorastaan ihmeellisen onnistuneesti. Daniel Craigin valinta Bondiksi aiheutti aikamoisen myrskyn, mutta onneksi elokuvantekijät näkivät jotain mitä suurin osa yleisöstä ei. Casino Royale tuntui tuoreelta pystyyn kuolleiden Brosnan-höpöilyjen jälkeen, ja oli muutenkin onnistunut. Mads Mikkelsenin kyynelsilmä oli sopivan paha pahis, ja Eva Greenin ja Craigin välillä oli kemiaa.

Mielestäni Casino Royale on edelleen myös uusista Bondeista paras. Quantum of Solace oli välityö, Skyfall taas aika vaikuttava, mutta askel takaisin humoristisen letkauttelun ja sarjakuvamaisten överipahisten suuntaan. Spectre taas on jotenkin vähän… epäinspiroitutunut. Elokuvalla on toki hetkensä, mutta ei spektaakkeli ei oikein lunasta odotuksia. Johtuisiko ihan vaan formaatin luonnollisesta väljähtymisestä, tai kenties siitä, että ohjaaja Sam Mendes piti kuulemma taivutella vielä yhteen osaan ties millaisella summalla.

Eskapistista toimintahömppäähän Bondit ovat aina olleet, mutta katsomossa tuntee jotenkin hauskalla tavalla olevansa osa ikiaikaista jatkumoa. Kukin Bond on oman aikansa tuote, ja silti tätä samaa tunnaria ovat kuunnelleet aina vain uudet sukupolvet. Täytyy kuitenkin myöntää, että Spectre jopa vaivaannutti hetkittäin. Alkutunnarijakson paidaton seksi-Bond, vähän ponnettomat one-linerit ja epäuskottavat juonenkäänteet. Hyvää taas on esimerkiksi tyyli: Léa Seydouxin ihanan eleetön look, viileät aurinkolasit ja Craigin puvut, jotka ovat menneet niin slimmeiksi, että ne pitää kohta ommella suoraan päälle.

Craig nähdään mahdollisesti vielä kerran Bondina, mutta ehkä nyt pitäisi ottaa vain rohkeasti taas uusi vaihde silmään. Muka uskallettua oli nostaa yhdeksi ”Bond-tytöksi” 50-kymppinen Monica Bellucci, mutta c’mon, kyllä pakkaa voisi vähän enemmän sekoittaa. Menisikö jossain vaiheessa vihdoin läpi vaikkapa viettelevä Bond-kundi?

Kommentit (4)
  1. Mä tykkäsin tästä oikeastaan aika paljon, tuumailen vielä vähän lisää ja palaan asiaan. Mutta joku tässä Mendes-Craig-tyylikkyys-kiihkeys-maisemat-musiikki-kamera-ajot-kombossa on sellaista että nautin katsomisesta kovin.

    1. Joo, moni on kyllä kehunut ja tykännyt! Saattaa olla, että olen vaan vähän nihkeä tyyppi 🙂

  2. Tällaisessa viihdegenressä oon tykännyt kaikista Daniel Graig -bondeista, myös tämä viimeisin iski väsyneeseen perjantai-iltaan täydellisesti 🙂 Ja Seydoux Bond-tyttönä oli hyvä valinta!

    1. Hyvä että iski! Mä olin kyllä vähän pettynyt, vaikka tapojeni vastaisesti hitusen ennakkoon fiilistelinkin tätä. Daniel Craigille silti two thumbs up, Bondina ja noin yleisesti 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *