Runotytön sielu

My So-Called LifeOlen viettänyt viime viikot aika suloisella nostalgiatripillä. En tiedä kuinka moni teistä muistaa 90-luvulla telkkarissa pyörineen My So-Called Lifen, joka esitteli maailmalle ei enempää eikä vähempää kuin Claire Danesin ja Jared Leton. No, Loving These Looks -blogin Anna ainakin (ja kyllä, grungeysäri-lookia ei voi kuin fanittaa). Sarja oli ja on ihana, niin ihana, 90-luvun vilpittömän silottelemattomalla tavalla. Siis sellaisella, jossa ollaan rauhassa hämmentyneitä ja omaan napaansa tuijottavia noloja teinejä, joita ei ole stailattu hengiltä. Ja jotka eivät tubeta tai stalkkaa toisiaan somessa, vaan jättävät viestejä toistensa lokeroihin ja pussailevat koulun boilerihuoneessa.

My So-Called Lifessa on toki omat periamerikkalaiset kömpelyytensä, ja tietenkin nuortensarjassa pitää käsitellä kasvattavia teemoja, kuten kehonkuvaa, päihteidenkäyttöä, sosiaalista eriarvoisuutta ja etenkin sitä milloin on valmis harrastamaan s-e-k-s-i-ä. Koko juttu on kuitenkin poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu ja koskettavasti näytelty, Danesin Angelan herkkää runotytön sielua ja Leton Jordanin mannerjäät sulattavaa katsetta myöten.

Jakso jaksolta pintaan putkahtelevat teini-iän oivallukset ovat sitä paitsi järjettömän tosia. Se tunne kun odottaa elämänsä alkavan sitten kun ja toisaalta orastava ymmärrys siitä, kuinka helposti meidät niputetaan tiettyyn lokeroon, niin että alamme itsekin uskoa omaan pieneen paikkaamme maailmassa. Se, miten vaikeaa on paljastaa itsensä ja oikeasti kohdata toinen ihminen. Sanoa se, mitä oikeasti ajattelee. Ei ole muuten aikuisenakaan yhtään helpompaa.

Mitä sanotte, mikä sarja jätti jäljen? Pitäisiköhän ottaa seuraavaksi käsittelyyn Party of Five, Felicity tai ainakin Freaks and Geeks

Kommentit (7)
  1. Jordanin mannerjäät sulattava katse 🙂

    Tää oli niin ihana! Ihan varmasti aidoin ja rehellisin nuortensarja ikinä, paitsi se yks ärsyttävä enkelijakso.

    (Dawson’s Creekin katsoin uudestaan pari vuotta sitten ja kyllä se yhä toimi, Pacey etenkin, ahahaaa, mutta Party of Fiven olin jo unohtanut!)

    1. Enkelijakso oli tosiaan jo vähän paksua.

  2. Ah ja voih! Netflixistä joskus kaauan sitten tuijotin Freaks and Geeksin ja yritin katsoa Roswellia ja Dawsons Creekiä, mutta niihin ei vielä kyennyt. Mä olin ehkä vähän nuori kun My So Called Life ja Party of Five tuli telkkarista, mutta tuijotin niitä aina silti vähän salaa kun vain pystyin.

    Mutta se the-sarja -ei vaan nyt tuu millään mieleen!! (Tuun hihkumaan heti kun keksin)

    1. Nää TV-sarjahommat kyllä niin ikäkysymyksiä, jos mitkä! Itse taisin olla just nappi-iässä ja passelin varhaisteiniahdistunut sen lyhyen hetkisen kun My So-Called Life pyöri. Kaikella on momentuminsa, mutta onneksi ne parhaat jutut toimii hyvin vielä myöhäisherännäisenäkin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *