Ruudun takaa

carol_exclusive_clip.jpg

Ooh. Alkuvuoden odotetuimpiin kuuluva Carol on kaunis elokuva; viehkeän hillitty, kuten päähenkilönsä. Cate Blanchett ja Rooney Mara ovat taitavia ja upeita, puvustus ja lavastus viimeistä silausta myöten harkittuja. Kumpikaan ei sovi 50-luvun kotirouvan rooliin, mutta ei vielä ole uskaltanut täysin luopua kulisseista. Poikaystävästä, naiselle sopivasta työstä, kunniallisesta käytöksestä, aviolitosta, perheenäitiydestä, keskiluokkaisesta elämästä. 

Elokuvan katse on sekin ulkopuolisen tarkkailijan: huuruisten ikkunoiden ja heijastusten kohdettaan havainnoiva. Vaivihkaisten katseiden ja kameran objektiviin, jonka Teresan asettaa puskuriksi itsensä ja maailman välille. Pinnan alla väreilee kuitenkin intohimo, etenkin punaisina hehkuvissa yksityiskohdissa. 

Kielletty rakkaus viettää yleensä vääjämättömästi kohti tragediaa, mutta Carolin lopussa on toivoa ja vapautta. Todd Haynesin ohjaus on ehyttä, ja alkuvuoden odotetuimpiin kuuluva elokuva ansaitsee saamansa kehut. Silti täytyy pitkin hampain myöntää, että olisin halunnut pitää Carolista enemmän. Ehkä elokuvassa oli jotain liian näyteltyä, liian sommiteltua, jotain puuttuvaa.

Lopulta Carol on elokuva myyttisen kokoluokan äkkirakastumisesta, siitä uskaltaako pään järjettömältä tuntuvaan tunteeseen antautua. Jääräpäisestä harhasta, että elämää ylipäätään voi hallita. 

Kommentit (6)
  1. ”Ehkä elokuvassa oli jotain liian näyteltyä, liian sommiteltua, jotain puuttuvaa.”

    Mulla on ollut trailerin näkemisestä asti tuo tunne, ja luulen ettei se sen takia houkuttele mua teatteriin asti, vaikka siinä varmasti on myös paljon hyvää ja kaunista ja vapauttavaa.

    1. No niinpä. Ihan jouduin pähkäilemään miten tarttua Carolin aiheuttamaan epämääräiseen tyytymättömyyden tunteeseen. En tohdi syyttää Cate Blanchettia ylinäyttelemisestä (tai mistään muustakaan), mutta ehkä tässä on aavistus liika blanchettmaisuutta.

  2. Kiinnostavaa lukea erilaisia näkemyksiä elokuvasta, ja teet tosi hienoja huomioita! Itse tykkäsin elokuvasta todella paljon. Ymmärrän kyllä hyvin, jos pitää sitä vähän liian aseteltuna – sitähän se väistämättä onkin, kun niin paljon on jätettävä sanomatta. Kaikkea ei avata, vaan vain annetaan ymmärtää, ja tykkäsin tosi paljon siitä että kerrankin ei väännetä rautalangasta. Ehkä se sitten heijastelee 1950-luvun ylikorrektia asennemaailmaa, ehkä naisten sosiaalista asemaa ja sen vaatimaa käyttäytymistä, ehkä ohjaajan liikaa yrittämistä 😀 

    1. Kyllä, tässä on kolikon molemmat puolet! Rautalangasta vääntämistä, jos jotain, on tosiaan ihan tarpeeksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *