Vähät rakkaudesta, sanoo von Trier

Tanskan oman kauhukakaran, Lars von Trierin, edesottamuksia seuraa toisaalta innostuksella, toisaalta pienellä kauhunpoikasella. Dogma-aatteen rajoitteiden jälkeen masennuksen sekä, hmm, omalaatuisten ja täysin suodattamattomina pulppuavien julkisten lausuntojen kanssa taistelleen von Trierin elokuvat ovat tinkimättömiä mestariteoksia, jotka luikertelevat ihon alle. Ja samalla ideologisesti aika hämmentäviä. En voinut olla tulkitsematta esimerkiksi Antichristia varsin naisvihamielisenä elokuvana. Apokalyptisen masennusallegoria Melancholian jälkeen von Trier paukautti seuraavan elokuvansa kertovan nymfomaaneista. Leffasta piti tulla peräti kaksiosainen eepos, ihkaoikeilla seksikohtauksilla tietysti. Tai ehkäpä siitä ilmestyisi useita eri versioita, totaalisen X-rated ja vähän hintsummin porno, puhuttiin. Ensi-iltakin on siirtynyt useamman kerran, ja viimeisen tiedon mukaan Nymphomaniac saisi ensi-iltansa ainakin Tanskassa joulukuussa.

Elokuvan markkinointitempaukset ovat nekin olleet vontriermaisen erityislaatuisia. Leffafanien tai muuten vaan törkyä toivovien uteliaiden on pitänyt kiiruhtaa, sillä eksplisiittistä tavaraa sisältäviä traileriversioita on poistettu YouTubesta sitä mukaa kun niitä on sinne putkahdellut. Noh, tuoreehkon trailerin voi katsoa vaikka täältä, vaikka se onnistuukin paljastamaan elokuvasta oikeastaan suhteellisen vähän. Lisäksi leffasta on ilmestynyt kutkuttavia julisteita, joissa mukaan saatu vaikuttava näyttelijäkaarti pistää peliin parasta orgasmi-ilmettään. Taglinena toimii tietysti ”forget about love” – piu paut rakkaudesta. Ensi-iltakliimaksia odotellessa voi siis repiä vaikka näistä tyylinäytteistä:

nympho.jpg

nympho-3.jpg

Kommentit (3)
  1. Vähät Rakkaudesta | Jyväskylä Elokuvat
    9.9.2020, 01:41

    […] Vähät rakkaudesta, sanoo von Trier – Kuvaputkessa | Lily – Vähät rakkaudesta, sanoo von Trier 2 Tanskan oman kauhukakaran, Lars von Trierin, edesottamuksia seuraa toisaalta innostuksella, toisaalta pienellä kauhunpoikasella. […]

  2. Toi juliste on todella hämmentävä! 😀 Tulee mieleen kun Dogma -elokuvassa Alan Rickmanin hahmo kertoo taivaassa suurta hupia olevan ihmisten ilmeet seksin aikana. 😉

    1. En muistanutkaan, tosiaan! Ehkä näissä seksinaamoissa on sitä jotain 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *