Yön kalpea hehku

moonlight.jpg

Kuunvalossa musta iho näyttää joskus siniseltä. Barry Jenkinsin Moonlightissa yön kalpeassa hehkussa ja trooppisena puhaltavassa merituulessa on muutenkin outoa voimaa – mahdollisuus olla hetken joku toinen, tai ehkä juuri se joka oikeasti on.

La La Landin tapaan kahdeksan Oscar-ehdokkuuden Moonlight on päätynyt lähes maanisen hehkutuksen kohteeksi, mutta parhaimmillaan se(kin) on ilman odotuksia: surumieleisen vavahduttavana ja pienimuotoisena indiedraamana, jota ei pysty eikä halua heti ravistella harteiltaan. Ihmisyyden ytimessä itävää henkisen ja fyysisen yhteyden kaipuuta on harvoin onnistuttu kuvaamaan yhtä osuvasti, ja kipeästi. Sitä, miten lähelle päästäminen on joskus pelottavinta kaikista tai sitä, miten heikkous saattaa joskus olla suurinta vahvuutta.

Tämän kaiken rinnalla elokuvan mahdollisten ongelmakohtien ruotiminen tuntuu aika merkityksettömältä. Kuten esimerkiksi sen, onko kuva huumeongelmaisesta ja väkivaltaisesta mustasta lähiöstä liian stereotypisoiva. Että onhan nämä gangsterihommat ja crackia polttavat yksinhuoltajaäidit nähty, että eikö löytyisi tuoreempaa näkökulmaa Yhdysvaltojen mustan työväenluokan elämään.

Lähes radikaalilta sen sijaan tuntuu elokuvan hiljainen, mutta vahva tapa käsitellä seksuaalisuutta ja maskuliinisuutta. Moonlight ei ehkä ole rakkaustarina, mutta elokuva näyttää että rakkaus, jos mikä, ei ole stereotyyppistä. Tai yksioikoista. Pienin elein, paljastamatta lopulta paljoakaan, Moonlight hiipii ihon alle, koskettaa melkein niin että tuntee sydämenlyönnit.

Kommentit (4)
  1. Mä odotan tätä niin paljon etten melkein uskalla mennä katsomaan. Melkein. Lalalandin kanssa on niin käynyt. En tiedä miten ratkaista asia, pelkään niin paljon että petyn. Olisi pitänyt nähdä etukäteen, varsinkin kun odotin leffaa noin vuoden ja sitten joukkohysteria pilasi kaiken. Siis minulta 🙂

    1. Uskalla pois, on se sen arvoinen. Nää hehkutusjutut on kyllä välillä pirun kinkkisiä. Ehkä pitäisi olla joko helkkarin nopea tai sitten viivytellä kunnolla, vaikka vuosi pari kotikirjaston dvd-kokoelmaan asti. 

      1. Uskalsin: vähintään viis tähteä.

        https://helmikekkonen.com/2017/02/17/moonlight/

        1. Ihanaa! Ja hyvä arvio.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *