Enää qkausi

Tuli vaan mieleen kun luin sen jutun jostain lehdestä, Q:n käytöstä. Että se on kuu eika guu. Ei sillä että kuka jaksaa moisesta kirjoittaa lehtijutun, mutta se ei ole kumpikaan!

Alan olla jo näköjään liian väsynyt työntekoon. Jos ei oo liian kuuma nukkua, herään keskellä yötä siihen että sataa niin että pelkään ikkunoiden menevän rikki. Enää kaksi päivää ja työt loppuu ja sitten varsinainen kiire vasta alkaa. Kun työt loppuu pitää ruveta oikeasti valmistelemaan muuttamista ulkomaille. Kaikki laskut ja liittymät ja vakuutukset ym pitää saada hoidettua. Pitää pakata, opiskella koreaa koska osallistuin toiselle alkeiskurssille ja löysin työväenopiston lehtisestä että sitä opetetaan nykyään sielläkin! Ehkä ensi keväänä toivottavasti myös. Ja keksin itselleni oppariaiheen ja melkein jo uuden elämänsuunnitelman. Tummat silmänaluset kiittää kolmen päivän päästä.

Tosiaan lähtö koitta qkauden päästä ja sitäkään en ole suunitellut! Mitä Euroopassa tehdään, minne mennään, ei mitään. Mutta kai me jonnekin päädytään.

Suhteet Oma elämä

Lennot!

Otsikon mukaisesti. Lennot! Ostinpas viikonloppuna sekä lennot Kööpenhaminaan ja pari viikkoa sen jälkeen Lennot Milanosta Maltalle. Eli suunitelmissa siintänyt reili toteutuu näillä näkymin, koska. Sen on nyt vähän pakko. Ensinnäkin koska sisko on jo niin vanha!, että ens kesänä ei nuorisolipulla pääse enää reilamaan. Toiseksi,  lennot ostettiinkin vähän varmistukseksi että tää nyt varmasti toteutuu, koska ollaan molemmat vähän sellaisia jahkailijoita. Mitä jos rahat ei riitäkään, tai jos…tai se rahaongelma onkin se ainoa oikea ongelma. Rahahuolia riittää vaikka muille jakaa, mutta päätin että niin kauan kun on rahaa ostaa ruokaa niin se riittää. Kun maksan asunnon Maltalla etukäteen, niin ainakin on kämppä josta ei voi lentää ulos rahan puutteissa. ;). Vaikka opintovelan määrä vähän jo hirvittää, aion silti ottaa sen vielä vaihtariajalle. Sen päälle vielä ulkomaan opintotuki JA Erasmus-tuki Haaga-Helialta. Kyllä sillä aika pitkälle pötkii, kun mietti että viimeisen vuoden aikana mun tulot on ollut n. -50 e kuussa kun tuki ei riittänyt ees vuokraan. Ja, koska mulla on maailman ihanin perhe, sain viikonloppuna vielä kehotuksen ottaa vaan kaikki irti mikä lähtee ja vielä lupauksen avustuksesta jos tulee tiukka paikka. <3.

Viime päivinä oon ollut melko kuollut tästä helteestä ja toivon sormet ristissä että Maltalla ei lokakuussa ole enää niin kuuma. Joku +25 olisi ihan mukava. Muunmuassa viime yö uudella kämpällä sujui melko tuskaisesti kun sisällä oli varmaan se 28 astetta vielä klo 23 yölläkin. Olin jotenkin typerästi ajatellut että kun on vanha kivitalo, ja 4 kerros ja ikknoista puhaltaa mukavasti niin kämppä olisi mukavan viileä. Nukuin sitten märän pyyhkeen kanssa, eikä sekään ollut ihan maailman mukavin uniratkaisu. Eli seuraavat helleviikot pakenen kyllä vanhempien kotiin ilmalämpöpumpun alle. Varsinkin jos ens viikolla on jotain +35, saa nähdä miten sitten töissä selvitään. Nyt ei harmita ennen saanutkaan sitä kiertävän Helsinkioppaan kesätyötä. 😀

Mutta pääasia, että lennot varattu ja Eurooppa odottaa syyskuussa! Ja sitä ennen vielä vaellusviikko Sallassa, ihanaa. =)

Hyvinvointi Mieli Matkat