Get the festival look

Alle kuukausi ja pääseen viettämään ihan kingii laatuaikaa mun ystävien kanssa Turkuun ja Turun saaristoon. Muutetaan kotiin Suomeen heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona ja heti perjantaina lähdetään Ruisrockin kautta viikoksi veneilemään. Ai odotanko tätä? No hells to the yes!

abo.jpg
Olin ensi kertaa Ruisrockissa joskus 90-luvulla. Olin pienenpienoinen tytöntyllerö ja ainut muistikuvani on mutainen hiekkaranta. Kuulemma olen myös nähnyt Bryan Adamsin livenä. Tänä vuonna suunnitelmissa on mennä Ruisrockin lisäksi Flow festareille.

ilme.jpg

Viime vuonna olimme Turussa sähisevän tyttöporukan kanssa pitämässä kivaa. Tunnelmaltaan Rudin ja Karrikoiran keikka jäi parhaiten mieleen. Oltiin ihan lavan edessä, aurinko paisto ja oli vaan niin huippufiilis. Pave Maijasen Lähtisitkö-yhteislaulu keikan lopussa kruunasi setin. Sen verran on sitä biisiä fiilistelty jo parin vuoden ajan, että soihan se häissämme heti valssin jälkeen. Santigoldin keikka oli myös todella positiivinen yllätys.

harmaa.jpg
Olen nyt jo alkanut suunnitella festarilookiani, syy siihen on että mulla on liikaa aikaa. Coachella festareilla näkyikin tänä vuonna aika ihania settejä. Muuan muussa Loving these looks postasikin niistä aiemmin tänä vuonna. Niitä minä ainakin lueskelin innolla ja unelmoin, että jonakin päivänä minäkin olen siellä.

varikas_huivi.jpg
Olin eilen Aberdeenissa, about Turun kokoinen kaupunki tunnin ajomatkan meiltä ja koitin metsästää kivoja festarikuteita. Saldoni oli valkoinen pellavamekko. Se ei taida olla ihan fiksuin vaate festareille – katsotaan nytten onko tämä taas niitä järki ja tunteet -juttuja. Viime vuonna asuni koostui pitsipaidasta ja maxihameesta, eipä se taida tänääkään vuonna olla huono vaihtoehto. Anyhow – vaatekriisi, se on jo varma.

raitaa.jpg

Alkuperäiset kuvat ovat Pinterestistä, linkit löytyvät kuvaa klikkaamalla.

Kommentit (3)
  1. Mulla on elämäni eka Ruisrock edessä kuukauden päästä! Jännää!!

    1. PS. Varma vaatekriisi näkyvillä täälläkin suunnalla…

      1. Oi, sulla tulee olemaan niin hauskaa 🙂 Varaudu ihmispaljouteen, vessajonoihin ja totta kai hillittömään hauskanpitoon, tanssimiseen ja hyvän musan fiilistelyyn! Sun pettämättömällä tyylillä löydät varmasti hienon tyylin. take care.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *