Superdieetin puolimatkakuulumisia

Ilahduin suunnattomasti kun sain tänään sähköpostiini ilmoituksen uudesta kommentista tässä blogissa. En todellakaan odottanut että kukaan olisi kaivannut mun kuulumisia. En tiedä kuuluuko mulle tosin paljon mitään, mutta kuitenkin. Hassu sattuma sinänsä, koska juuri eilen mietin, että onpa noloa, että tämä blogi jäi vaan tänne roikkumaan.

Suurin osa varmaan ajattelee, että tammikuussa aloitetun laihdutusblogin hiipuminen heti ennen kevättä on vaan yksi tavallinen tarina luovuttamisesta, mutta itse asiassa tällä kertaa mun laihdutus on jatkunut! Okei, tässä on ollut myös viikkoja, useitakin, jolloin hanskat on roikkuneet naulassa, mutta siitä kun aloitin tammikuussa olen laihtunut melko tasan 5,5kg, mikä ei ole yhtään hullummin multa. Toki, pudotettavaa on mulla paljon, että siihen nähden tuo ei ole vielä kovin paljon, mutta kuitenkin olen aika tyytyväinen. Laihdutustahti ei todellakaan päätä huimaa sekään, mutta jokainen gramma on nyt kotiin päin.

Mitä siis olen puuhannut laihduttamisen saralla? No, mähän olen ollut Superdieetillä. Olen ollut joskus ennenkin, sain silloin tuloksia mutta luovutin muutaman viikon jälkeen, koska koin, että dieetti oli liian tiukka. Olen muutenkin suhtautunut tuohon koko hommaan oikeastaan aika skeptisesti ihan jo niiden tv-ohjelmien ja sun muidenkin takia. En näe mitään järkeä siinä, että vedetään joitain viikkoja kieli vyön alla ja suorastaan rääkätään itseä, ja sitten kun se on ohi, kilot tulee taas takaisin. Enkä muutenkaan tykkää sellaisesta ”Voi gauhee kun sää olet lihava, katto nyt ittees ihminen!” – kauhistelusta, jota noissa megadiettiohjelmissa aina harrastetaan. Mutta nyt sitten kävi niin, että haastattelin työni puolesta Fitfarmin valmentajaa Matias Koistista, joka näitä Superdieettejä vetää. Se oli mukava haastattelu ja mulla jäi päähän kytemään pari asiaa jotka se sanoi. Ja ajattelin, että hitto kokeillaan nyt uudestaan vielä erilaisella asenteella.

Aloitin ensin maaliskuun alussa kuuden viikon Superdieetillä. Asennemuutos numero yksi oli se, että päätin suhtautua niin, että valmentajia saa ja pitää hyödyntää. Aiemmin ajattelin, että ei niitä kiinnosta yksittäinen asiakas tuollaisella massavalmennuksella. No, en tiedä kiinnostaako vai ei, mutta se palveluhan kuuluu dieetin hintaan. Joten selitin mun tilanteen ja sain tältä Koistiselta sitten omat ohjeet, joita noudatin neljä viikkoa. Käytännössä siis se ero ohjelmaan oli se, että mun piti aluksi syödä enemmän kuin ohjeet käski. Se tuntui muuten aluksi ihan kauhealta, koska annokset on muutenkin aika isoja. Mutta se on ollut yksi suurimpia muutoksia mulle, että tänä aikana on löytynyt ruokarytmi ja muutenkin näihin sapuskoihin tottuu. Ensin nieleskelin kaurapuuroa aamuisin ihan kakoen, nyt ajattelen heti herättyäni, että jes puuro! 😀

Mutta tosiaan siis sitten neljän viikon jälkeen eli huhtikuun alusta hyppäsin silloin alkaneelle 12 viikon Superdieetille. Tavoite on nyt siis näitä vetää yhteensä ainakin tuo 16 viikkoa. 6,5 takana, 9,5 edessä. So far tuntuu ihan mahdolliselta. Toinen asennemuutos oli se, että päätin että suhtaudun tähän positiivisesti ja uskoen, että se toimii. Enkä mieti, mitä mieltä olen jostain bullmentulasta, enkä yritä koko ajan soveltaa ohjeita, vaan oikeasti tottelen niitä. Aika hyvin se onkin onnistunut syömisten suhteen. Jokunen satunnainen herkku on mennyt, jokuset bileetkin itse asiassa ja viime viikonloppuna söin pitsan (bileiden yhteydessä), eli en ole muuta elämää jäihin laittanut. Mulla on tässä kuitenkin niin pitkä projekti edessä, että en voi enkä halua kaikesta kieltäytyä kuukausien ajan.

Liikunnat taas kaipaa vielä reilusti petraamista. Lenkkeily maistuu kun on niin ihana kevät, mutta salilla ei ole paljon meikäläistä nähty…

Että sellaista siis puntarilta päin. Muusta elämästä en tiedä mitä sanoisi. Työpuolella on sellaisia juttuja joista en vielä halua mainita mitään, ja siviilipuolella hommat polkee paikoillaan. Mä oon käyttänyt itse asiassa nyt talven ja kevään aikana todella paljon aikaa sen pohtimiseen, mitä haluan elämältä. Mutta nää on silleen isoja juttuja eikä yksikään oikein yksinkertainen, niin kovin nopeasti ei tule valmista, vaikka kuinka pohtii. Mutta ehdottoman positiivista on se, että elämäntilanne on nyt sellainen, että jaksaa ja pystyy mietiskelemään kaikkea ja jopa virittelemään aluille niitä muutoksia. Mä oon ollut tätä ennen kyllä itse asiassa burnoutissa varmaan jonkun neljä vuotta. Nyt kun se loppui, huomaakin oikein selvästi, miten helvetin erilainen sitä voikin olo olla.

Sellaista. Erittäin mielelläni aktivoidun taas täällä jos joku lukee. Vaikka rakastan kirjoittamista sinänsä, niin on se vähän mälsää kirjoittaa blogia ihan kokonaan ilman yhtäkään lukijaa. Vaikka toisaalta:why not!

 

Ps. Tuosta Superdieetistä vielä erikseen mainittava, että vaikka tietyllä tavalla ajauduin sinne työtehtävien kautta, niin olen siis ihan itse omilla rahoilla siellä ja anonyymina nimimerkkinä, ja päätin osallistumisesta vasta jutun julkaisun jälkeen.

Kommentit (1)
  1. Tosi kiva että a)kirjoitit taas ja b)projekti etenee hyvin! Tsemppiä ja iloista pääsiäistä, jään odottamaan seuraavaa päivitystä:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *