eniten ilahdutti nämä

blogi24-001.jpg

 

viime viikolla mieltä ilahdutti monikin seikka – tässä muutamia poimintoja.  

1 // rakastan vierashuoneessa vallitsevaa suloista sekasortoa. huone on kaikkien ylitse jääneiden tavaroiden ja huonekalujen tilapäinen säilytyspaikka, ja tunnelma on ihanan rönsyilevä. ei ollenkaan harkittu, kuten loput huushollista. lattialla lojuu tauluja, peilejä ja valtava määrä viherkasveja sulassa sovussa. vierashuoneessa nukun myös usein päiväunet viikonloppuisin – tässä huoneessa on ihana herätä. 

2 //  olohuoneen viidakko kukoistaa, ja lähestyvä kevät alkaa näkymään uusina lehdenalkuina kasvissa jos toisessa.  

3 // kotikaupungissani on ollut äärettömän kaunista. metsässä asumisen hienouksia on nämä upeat lappimaiset maisemat, mitä saa ihailla paitsi kodin ikkunoista, myös töistä kotiin ajellessa. 

4 // muistatteko nämä armottoman piukat vintage Levikset. nyt se päivä koitti, että nämä ovat passelit – ei purista, eikä kiristä, vaan istuvat kuin hansikas. näin se on nähtävä, että syömisien tarkkailun ja päivittäiseen hikirääkkiin itsensä pakottamisen sijasta monipuolinen ruokavalio ja itselle mieluisaan liikuntaan panostaminen on tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. kun mieli on balanssissa, usein kehokin. 

5 // sunnuntai oli puustipäivä. jokainen päivä, jolloin on tarjolla uunituoreita korvapuusteja, on erityisen hyvä päivä.  

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *