höyhenen keveä ZenBook testissä

IMG_8639(1)-001.JPG

IMG_8832.JPG

 

kaupallinen kampanja, yhteistyössä ASUS

nyt ollaan huikeuden äärellä ihmiset. sain Asukselta testiin uuden ZenBook UX305- läppärin bloggailua helpottamaan, ja kuten kuvien hymystä saattaa paistaa läpi – olen täysin myyty. vanha läppärini on saanut aikaiseksi pitkään aikaan oikeastaan vain raivokohtauksia allekirjoittaneessa, joten tällaisen kaunottaren testaus on omiaan nostamaan tietokonekuumetta todella korkeisiin lukemiin.

henkäyksen kevyt (1,2 kg eli likimain karkkipussin painoinen) kone on nyt kulkenut viikon mukanani lähes kaikkialle,  ja yhteiselomme on ihanan tehokasta ja saumatonta. en ole tekniikkaihmisiä, enkä osaa varsinaisesti oikein kaivata mitään tekniikan saralta elämääni, mutta nyt kun olen saanut testata huikean tehokasta konetta – joka on mitoiltaan nippanappa muotilehden kokoineen – ymmärrän, että olisin voinut vaatia työvälineekseni jotain vastaavaa jo pikkaisen aiemmin.

ensikosketuksella kone hurmasi keveytensä lisäksi myös ulkonäöllään. väri on kai merkitty teknisiin tietoihin mitä ilmeisimmin mustaksi, mutta ainakin omaan silmään koneen väri on enemmänkin kauniisti tummanluumuun taittava.

lyhyen testijakson aikana olen omaksunut koneen nopeasti – kuvat näyttävät upealta 3200 x 1800 QHD+ IPS-näytöltä,  ja koneen käyttömukavuus on muutoinkin huikea. kolmella sanalla kiteytettynä ZenBook on tyylikäs, tehokas ja ihanan helppo. helppo, jopa kaltaiselleni tietokonetumpelolle.

 

IMG_8632.JPG

IMG_8829.JPG

 

voita unelmakannettava Zenbook UX305

jollakulla teistä on nyt huikea mahdollisuus voittaa itselleen oma näppärä ZenBook UX305. Asus Finland (@asusfinland) tahtoo kuulla juuri teidän näkemyksen mielenkiintoisimmista paikoista,  henkeäsalpaavimmista näköaloista ja rennoimista kotioloista.  voit osallistua kilpailuun näin:  jaa instagramissa kuva (niin monta kuvaa kuin tahdot) lempipaikastasi,  minne tahtoisit ottaa uuden koneesi mukaan – merkitse kuvasi hashtagein  #zenpaikka ja #zenbook, ja osallistut tämän ihanan ohukaisen arvontaan. siispä: minne tahtoisit ottaa uutukaisen koneesi mukaan?   

FolderView 20.4.2015 143832.jpg

 lue lisää kilpailusta ja ZenBook UX305 ASUSin nettisivuilta tämän linkin takaa. lykkyä skabaan!!   

IMG_8722.JPG

IMG_8729.JPG

IMG_8723.JPG

Koti Sisustus Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.