ihastuttava interiööri
visiteerasimme loman viimeisellä viikolla tunnelmallisen Porvoon, ja etenkin kovasti kehuja niittäneen Meat District ravintolan. huhtikuussa 2016 avatun ravintolan fokus on nimensä mukaisesti laadukkaassa lihassa sekä käsin tekemisen perinteessä – kaikki lihat hankitaan orgaanisilta tiloilta ja riiputetaan itse ravintolassa.
ruoka oli erinomaista kuten uskalsin odottaakin – etenkin etanat ja tartar oli suuresti mieleeni.
erityisen vaikutuksen teki kuitenkin Suvi-Maria Silvolan loihtima interiööri, joka oli viimeistä linjaa myöten poskettoman hieno. siis aivan todella hieno. en muista aikoihin olleeni yhtä inspiroitunut, kun kuvien vaaleassa nahkapenkissä Riesling- lasi kourassa istuessani, ja tiiraillessani jokaista sisustuksellista yksityiskohtaa.
viimeisen silauksen teki käsityönä valmistetut keraamiset lautaset, joilla ihanat herkut toimitettiin pöytäämme.
todella vahva suositus.