nämä viikko sitten sunnuntaina otetut kuvat tuntuvat todella kaukaisilta nyt, kun ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta, ja kevät tuoksuu ilmassa. 

talviviikonloppujen pilkkireissuista on tullut pienen perheemme ihana perinne, vaikka kalaa ei ole toistaiseksi saatu sintin sinttiä. nuotion käry hiuksissa ihmisen elo on jotenkin kaksinverroin parempaa. 

juurikin tällä reissullamme näimme myös kaksi järven poikki hipsivää valkohäntäpeuraa. hetki oli taianomainen, eikä sitä tietenkään tohtinut pilata kameraa esiin kaivamalla. eivät uljaat eläimet tosin olleet moksiskaan edes Chloen riehakkaasta peräänhaukkumisesta – aivan muina peuroina jatkoivat rauhassa taivaltaan. 

ps. teini-ikään ennättänyt pentu rakastaa pilkkiretkiä hänkin. ja erityisesti nuotiomakkaraa.