olen pakahtua tähän odotukseen. jos olet missannut tämän postauksen, kerrottakoot että perheemme kasvaa pian Romaniasta kotiutuvan rescuepentu Chloen myötä. ja täällä on kärsivällisyys odotuksen suhteen täysin nollassa.

noh. onneksi osaan vöyhkän jalon taidon. ja koiravöyhkä on nyt saanut niin suuren niskaotteen meikäläisestä, ettei mikään muu kiinnosta. blogimotivaatiokin on aivan nollassa. tai oikeastaan inspiraatio – mitä ilman bloggaaminen on todella hankalaa ja työlästä.

koira-asiat sen sijaan kiinnostaa. esimerkiksi näin paljon:

• olen ostanut lähikirpparit tyhjäksi nalleista, koiruleista ja kaikista mahdollisista pehmoista. herranjumala jos lelut loppuu kesken.
• kasannut Chloelle oman ensiapulaukun (tämä olisi jees myös perheen ihmisille) hiilitabletteineen ja sideharsoineen.
• opetellut lähiviikkoina ja -kuukausina kotikaupungissani alkavien penturyhmien, koirakurssien ja rekkuriehojen alkamispäivät ulkoa.
• stalkannut instagramissa vain ja ainoastaan huikeita koiratyyppejä kuten Momo,  Riley, Theron ja Edgar.
• hankkinut remelit, kaulapannat, pallot, kongit, kurapyyhkeet, kakkapussit ja you name it  furminaattorit mitä tarjolla suinkin on. hieno veto, kun oikeastaan en tiedä minkä kokoinen ja mallinen koira sieltä edes tulee
• viettänyt 74 tuntia selaillen Etsyn käsityönä tehtyjen pantaan kiinnitettävien nimitagien valikoimaa, ja lopulta löytänyt sen oikean
• leiponut Chloelle pekoninrasvalla maustettuja luun muotoisia ruis-porkkana-maapähkinävoikeksejä.  tässä kohtaa mieheni kysyi rakentavasti että pysyykö omasta mielestä paketti hyvinkin kasassa mentaalipuolella?

niin että tulisit jo Chloe. äiskä venailee pekonikeksit lämpimänä. ja ehkä menettää järkensä siinä sivussa.