mitä enemmän aihetta ajattelen, sitä enemmän tunnun olevan solmussa talon materiaalivalintojen kanssa. sydän hinkuu näyttäviä pintoja, mutta järki toitottaa käytännöllisyyttä ja ajattomuutta. jos materiaalivalinnat olisi täytynyt tehdä välittömästi Rooman loman jälkeen, olisi taloon valikoitunut kaikkia maailman marmoreita, graniitteja, messinkiniittejä ja vuosia nähnyttä mahonkia. 

kaunista kiveä oli kaikkialla. katukivetyksissä, liiketilojen lattioissa, huonekaluissa ja seinissä. kotosuomessa kovasti herkiltä ominaisuuksiltaan varoiteltua vaaleaa Carraraa oli ulko-ovien astinlautoja myöten kaikkialla – myös pastakioskin lattiassa, missä marmorille turistin lautaselta lorpahtanut tomaattikastike pyyhittiin kun ehdittiin. 

puuta, marmoria ja metallia oli yhdistelty niin kauniisti, että jäin tuon tuosta minuuteiksi tuijottamaan ovia ja rappukäytäviä. messinkisiä leijonanpäisiä ovenkahvoja silitellessä, omat skandinaaviset materiaalivalinnat tuntuivat kovin valjuilta.

nyt kun tähän kauneuteen on saanut hieman etäisyyttää, tiedostan toki ettei materiaalien runsaus varsinaisesti ole oma juttuni. mutta ymmärrän edelleen miksi huumaannuin. 

katsokaa nyt näitä, yhdeltä kadunpätkältä kuvattuja detaljeja.