viikonlopun parhaimmat
1 // runsaaksi varttuneesta Kilpipiileastani jakautui äitini opastuksella kolme piskuista piileanpentua – ihana päästä seuraamaan pienien kasvinalkujen varttumista. huonekasvieni lukumäärä tämän jakautumisen jäljiltä on hippasen vaille kolmekymmentä..
2// Jyväskylän kävelykadun viikonloppuna villinnyt StreetJKL katuruokatapahtuma oli jälleen ihastuttava piristys kotikaupunkini muutoin kovin niukkaan ruokakulttuuriin. henkilökohtainen top kolmoseni on kiistaton: Kusmikun seitan burger, Soul Mama`s kitchenin plate ja Spiraaliperunan bataattilastut .
3 // snäppifeedini on täyttynyt viimeisen viikon ajan lähs pelkästään sienireissuista. päätin tänä syksynä opetella sienestämään, ja tavoite on saavutettu paremmin kuin uskalsin ikinä toivoa. sienikeittoa, -risottoa ja -kastiketta on nyt syöty nyt siinä määrin paljon, että uusia reseptejä on ollut pakko kehitellä – uusi bravuurini on paistettua mustavahakasta, ricottatäytteisiä tortellineja, voikastiketta ja rucolaa.