Heippa hiekkalaatikon reunalta!
Olen kolmeakymmentä uhkaavasti lähestyvä tamperelainen kotiäiti ja vaimo, jonka unelmana on tulevaisuudessa kutsua itseään myös doulaksi ja imetystukiäidiksi. Tykkään perheestäni, ystävistäni, irtokarkeista, geometrisista kuviosta, valokuvaamisesta, kahvista, Netflixistä, ulkona syömisestä ja aurinkoisen kirpeistä syyspäivistä. Eniten pidän siitä ihan tavallisesta arjesta.Vaikka myönnettäköön, etten pistäisi pahakseni vaikka joku raaputtaisi syöttötuolin ruokajämistä, hoitaisi pyykit ja tekisi välillä ruokaakin.
Ylläolevasta itseni kuvailusta tuli ihan mieleen 90-luvun kirjekaveri-ilmoitukset lasten- ja nuortenlehtien loppusivuilla. Ainut vaan etten viitsi kirjoittaa loppuun ”kuva olis kiva”, sillä tässä blogissa ei tulla näkemään kuvia meikäläisestä saati minun perheestäni. Se etten esiinny omalla nimelläni enkä kuvieni kera ei johdu siitä, ettenkö 100 % seiso sanojeni takana. Anonymiteettiin on puhtaasti syynä perheeni yksityisyyden suojaaminen.
Blogini nimestä huolimata en voi käsi sydämellä vannoa, että olisimme 100 % lapsentahtisia kasvattajia. Eikä se ole tarkoituksemmekaan. En ylipäänsä usko, että vanhempana kannattaa/pystyy valitsemaan täysin aukottomasti yhden tavan kasvattaa. Lapsen kasvaessa sitä yhä useammin löytää itsensä tekemästä niitä ”minä en sitten koskaan opeta lastani …” -juttuja. Eikä se välttämättä tarkoita, että omista ajatustavoista olisi luovuttu. Yleensä se tarkoittaa, että käytäntö on opettanut toisin. Me esimerkiksi aloitimme lapsemme kiinteään ruokaan tutustumisen vain ja ainoastaan sormiruokailun avulla. Jalo tarkoituksemme oli edetä 100 % sormiruuan voimin vauvantahtista ruokailua harjoittaen. Ensimmäisen kuukauden jälkeen totesimme, että meille sopiikin paremmin sormiruokailun ja soseiden syöttämisen välimuoto. Olemme ehkä sellainen perhe, joka yrittää luovia kantapään kautta kohti kultaista keskitietä. Muutenkin minusta tuntuu, että ehdottomuus ei sovi lapsiperheen elämään. Joskus on vapauttavaa myöntää olleensa väärässä ja toimia toisin kuin aluksi ajatteli.
Tästä ensimmäisestä postaksesta tuli teemaltaan melkoinen ysärin suosikkijälkkäri, hedelmäsalaatti. Lupaan kuitenkin tarjoilla jatkossa vähemmän hedelmäsalaattia ja keskittyä homogeenisempiin teemoihin. Yritän tarjoilla sopivassa suhteessa ”kohuttuja” teemoja, aina sormiruokailun saloista synnytysjuttuihin, ja tuikitavallisia havaintoja pikkulapsiperheen ruuanmuruisesta, pyykkivuorisesta ja kurahousuisesta arjesta. Tarkoitukseni on myös tarjota raikkaita välipaloja lapsiystävällisten menovinkkien muodossa.
Tervetuloa mukaan seuraamaan ajatustenvirtaa hiekkalaatikon reunalta! Toivon, että tästä blogista tulee vielä ”hyvä kakku”.
