Hyvästit tuteille, tervetuloa keinutuoli!

Nyt uskallan sen jo sanoa. Meillä ei käytetä enää tuttia! Kaksi viikkoa on takana tutitonta elämää eikä epätoivonkaan hetkiltä ei ole vältytty. Emme olleet ajatelleet tutista vieroittamista kovinkaan paljoa etukäteen. Olimme joskus pohtineet, että tehdään se ennen kuin lapsi täyttää kaksi. Meillä ei tuttia ole syöty päivällä muuta kuin ”hätätapauksissa” eli esimerkiksi sylin lisäksi lohtuna, kun on tullut kipeää. Tutti on oikeastaan ollut meillä pääosin unillemenon yhteydessä käytössä, mutta siinä hommassa se on ollut kultaakin kalliimpi kapistus. En oikeastaan vieläkään käsitä, miten me edes päästiin tähän pisteeseen, että meidän 1 v ja risat ei enää syö tuttia.

Kaikki tapahtui vähän kuin vahingossa. Tai no ei ihan kaikki. Olimme jättäneet jo useita kuukausia sitten lapseltamme tutin pois vaunu-unilta. Vaunujen keinuminen riitti kai korvaamaan tutin tuoman turvan ja nukahtaminen onnistui mainiosti ilman rakasta tuttia. Ensimmäinen nukkumaanmeno ilman tuttia oli kuitenkin puhdas vahinko, josta saimme kimmokkeen jatkaa tutittomuutta. Mieheni oli vienyt lasta nukkumaan, jolloin lapsemme oli itse ottanut tutin suustaan pois (!) ja pyörinyt sängyssä etsien hyvää paikkaa. Mieheni oli napannut tutin ja laittanut sen piiloon. Kuin taikaiskusta lapsemme oli nukahtant mukisematta ilman tuttia. Olin kuin ällikällä lyöty, mutta lapsen aloitteesta rohkaistuneena päätimme, että tutti jätetään nyt sitten kokonaan pois. Vanhemmilla jännitys tiivistyi kuin pahimmissakin kauhufilmeissä.

Tässä kohtaa homma menee erikoiseksi. Olin nimittäin jo enemmin ajatellut, että haluan korvata tutin jollain muulla iltarituaalilla, lelulla tms. Mietin kauan unilelua tai soittorasiaa, mutta päädyimme lopulta ostamaan keinutuolin. Kuulit oikein. Korvasimme iltatutin keinutuolilla. Lapsemme on hulluna keinutuolehin. Hän voisi istua ties kuinka kauan keinuttelemassa. Ajattelin, että jos lukisimme iltasadun a laulaisimme iltalaulut keinutuolissa, pienokaisemme pääsisi virittymään unitilaan paremmin. En olisi ikinä uskonut, että keinutuolisuunnitelmamme toimii paremmin kuin olin uskaltanut kuvitellakaan. Enää meillä ei iltaisin edes mainita tuttia. Keinuttelemme keinutuolissa iltasadun ja -laulujen ajan ja sitten siirrymme makuuhuoneeseen. Yleensä uni tulee nopeasti, mutta mikäli nukkumatti näyttää vielä viipyvän, niin saatamme selata vielä jotain kirjaa. 

Mutta on niitäkin hetkiä ollut, että olisi tehnyt mieli kaivaa tutit piilosta ja heittää hanksat tiskiin. Kaksi ekaa yötä meillä meni tosi mainiosti keinutellen, mutta sitten tuli pari iltaa, jolloin tuttia kaivattiin kovasti. Itkuahan siitä tuli, mutta yllättävän nopeasti se ihmekapistus silti unohtui. Lisäksi _minä_ olen kaivannut tytölle tuttia joskus automatkojen ratoksi ja hammasten tulon helpottamiseen. Tuntuukin, että minä sitä tuttia kaipasin pitkään enemmän kuin lapsi itse. Oli muutama hetki, jolloin olisi tehnyt mieli luovuttaa, mutta onneksi pysyin lujana. 

Vaan uskaltaako sittenkän niitä vielä heittää pois?