Miksi lapsia ei totuteta monenlaisiin makuihin?

Ennen kun lapseuduin, ihmettelin, miksi lapset opetetaan tykkäämään vain ruokaympyrän sektorista ”nakit ja muusi”. Nyt tiedän. Sille sektorille olisi yllättävän helppo kallistua, koska helppous on usein se asia, mitä kaipaat kiireen keskelle. 

Lapsiperhearki on usein melko hektistä ja välillä sitä pyöriessään tiski- ja pyykkivuoren välissä janoaa vain mahdollisimman lyhyttä aikaa hellan ääressä. En usko, että monikaan haluaa että heidän lapsilleen kelpaa vain tietyt harvat ruuat, mutta ymmärrän, että siihen ajautuu turhankin helposti. Kun näet ison vaivan ja kokeilet uutta ruokaa vain todetaksesi, ettei kyseinen ruoka uppoa perheen pienimpään, niin kyllähän se sapettaa. Silloin sitä miettii mielessään, että olisipa vaan tehnyt jotain tuttua ja turvallista.

img_20160416_155447618.jpg

Vaan siinäpä se sudenkuoppa onkin. Harvoin uudet maut uppoavat aikuiseenkaan saman tien. Itsekin olen joskus inhonnut feta-juustoa, vaikka nykyään se on meikäläisen yksi suurimmista herkuista. Kärsivällisyys. Se on tässäkin lapsiperheen elämään liittyvässä aiheessa avainsana. Täytyisi vaan yrittää jaksaa tarjota uusia makuja monen monta kertaa ennen kuin tekee arvion, ettei siitä tykätä. En kyllä itse ole mikään kärsivällisyyden mestari, mutta ”opissa se on variksenpoika tuulessa” sanoisi isäpappani. Tosin saattaa olla, että aina ei kärsivällisyyskään riitä. Eikä sen tarvikaan. Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta, mutta mielestäni kannattaa silti nähdä vaivaa sen eteen, että lapsi oppisi nauttimaan mahdollisimman monista mauista. Se on kuitenkin suunnaton rikkaus lapselle ja antaa paremmat mahdollisuudet terveelliseen elämään. 

Löysin kerran itseni miettimästä, mitä tarjoan taaperolle ruuaksi, kun me valmistimme pääruuaksi salaattia. Ajattelin, että taaperoa ei niin kiinnosta aikuiseen makuun tuunattu salaatti. Sitten tajusin, että eihän se välttämättä kiinnostakaan, mutta ehkä ajan kanssa alkaa sekin maistumaan. Salaatit ovat meidän aikuisten lempiruokaa ja nykyään myös taaperon. Kaikista salaatin lisukkeista taapero ei välttämättä vieläkään tykkää, mutta aina hänen lautaselleen vähän niitäkin ainesosia laitetaan. Mitään ei ole pakko syödä, mutta joskus ne entiset ”en tykkää” -palaset vain kummasti löytävät tiensä suuhun ja maistuvatkin. Näin kävi tänään aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Aina ennen aurinkokuivatut tomaatit on yksitellen napsittu salaatista pois, mutta tänään yksi eksyi suuhun ja aiheutti pienen puistatuksen. Puistatuksen jälkeen taaperon ilme kirkastui ja hän totesi ”tykkää siitä, hyvää”. Voitto! Kärsivällisyys palkittiin ja jälleen yksi uusi maku löysi tiensä taaperon sydämeen. Voitto se on aurinkokuivattutomaattikin.

img_20160416_155401106_0.jpg

Summa summarum, lapsi oppii (toivottavasti) monipuoliseksi makujen maistelijaksi vain ja ainoastaan kärsivällisen harjoittelun avulla. Silti olen sitä mieltä, että joskus pitää mennä siitä mistä aita on matalin ja syödä vaikka sitä samaa makaronilaatikkoa kolme päivää. On vain niitäkin päiviä, jolloin helpolla pääseminen on ainut tie onneen. 

Kommentit (4)
  1. tintteroinen
    20.4.2016, 11:15

    Olen erimieltä.

    LÄhinnä ”vain ja ainoastaan kärsivällisen harjoittelun avulla” suorastaan kismittää.

    Ei sitä tartte erikseen harjoitella, jos muksu on alusta asti syönyt ihan samaa ruokaa kuin porukatkin. Minulla on kolmevuotias ipana joka syö ihan mitä vaan. Tietty joinain päivinä ei huvita syyä sitä tai tätä, tai syödä ollenkaan. Mutta mikään ruoka-aine ei ole sellainen että sitä ei vaan yksinkertaisesti mene alas. Parsakaalia söisi vaikka karkkina, jos antaisi.

    Varhaiskasvatussuunnitelmaa tehdessä revettiin miehen kanssa nauramaan, kun tarhatäti kysyi ”Mitä ruokia tällä hetkellä opetatte pojalle”. HAH! Ei mitään.

    Kun asia on itsestään selvä, ei sitä tartte harjoitella. Ryssii kun siivoamisen kanssa ei aloittanut samalla lailla.

    Sen verran kuitnkin lisään, että jos muksu on nirsoilija ja nakit&muusi-tyyppinen kulinaritsi, niin harjoitusta varmasti vaaditaan.

    1. Aina saa olla erikin mieltä ja hyvähän se on että tulee keskustelua 🙂

      Meillä lapsi on alusta asti syönyt juurikin samaa ruokaa kuin me, sillä me ollaan aloiteltu ruokailu sormiruokailulla. Mutta silti koen, että lapsi ja aikuinen tarvitsevat usein tottuttelua, että joku uusi maku alkaa maistumaan. Joskus joku uusi juttu voi heti olla hitti, mutta joskus tarvitaan useampi maistelukerta ennen kuin siitä tykätään, jos tykätään ollenkaan.

      Tästähän aiheesta on paljon tutkimustakin tehty. Savonsanomissa muun muassa tästä aiheesta mielenkiintoinen artikkeli ”Se onkin luonnollinen fobia”, jonka mukaan uutta makua voi joutua testaamaan 15 kertaa ennen kuin se saa hyväksynnän. Artikkelin mukaan ruoka-ainefobia on tyypillisintä leikki-ikäisillä ja selittyy osaksi evoluution kannalta järkevästi siten, että ihmisellä on luotainen mieltymys makeaan ja muun muassa karvas maku on puolestaan meille merkki ”myrkyllisyydestä”. Eli ennakkoluulot joihinkin ruokiin on ihan normaali osa ihmistä.

      Mutta jokainen perhe on erilainen. Kenties joissain perheissä on niin ennakkoluulottomia maistelioita, että totuttelua ei juurikaan tarvita. Tässäkin on varmaan yksilöllisiä eroja. Meidän perheessä tottuttelua tekee vuoroin lapsi vuoroin aikuiset, mutta kaikki välillä totutellaan 🙂

  2. Näin se on! Itsekin meinaan välillä olla tarjoamatta tiettyjä ruokia, koska ne ei viimeksikään maistuneet. Onneksi kuitenkin olen tarjonnut, ja usein ne alkavatkin maistumaan ajan kanssa. Pidemmän päälle on parempi, että lapsi syö monipuolisesti, vaikka itsekin välillä antaa sitä tuttua suosikkiruokaa.

    1. Nimenomaan, kävin blogissasi ja huomasin että olit hetki sitten kirjoitellut herkkujen antamisesta lapselle. Siinäkin asiassa meilläkin mennään hyvin samoilla linjoilla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *