Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle?

Tämä on ikuisuuskysymys. Mitä olisi kiva hankkia/tehdä synttärilahjaksi, jotta se olisi saajalle mieleen. Etenkin jos omat ja lähipiirin lapset eivät ole synttärisankarin ikäisiä, niin meinaa ainakin minulla mennä sormi suuhun. Meidän neidin 2-vee juhlia vietettiin viime kuussa ja me saatiin aivan älyttömän kivoja lahjoja. Jotkut kysyivät etukäteen, mitä tyttömme (tai hänen vanhemmat) toivoo ja/tai tarvitsee. Se on tietysti aina varma tapa hankkia jotain, mikä tulee käyttöön. Mutta entäpä jos haluaa yllättää. Yritin itse nyt koota listaa 2-veen hittituotteista:

 

Taikataikina/muovailuvaha 

Erilaiset taikinat ja muovailuvahat ovat meidän tytön mieleen. Taikinan voi tehdä joko itse (netistä löytyy paljon ohjeita) tai ostaa valmista muovailuvahaa. Me saatiin myös lahjaksi erilaisia leivontaleluja ja muotteja, joilla taikinaa voi työstää.

img_20160530_103606129.jpg

 

Leikkikeittiön ruuat ja tarvikkeet

Keittiöleikit on meillä in ja usein meidän neiti kokkaileekin omalla pikkuhellallaan samalla, kun minä teen ruokaa. Pienen kokin tarvikkeet olivat siis ainakin meille tervetulleita leikkikaluja.

 

Värityskirjat/värikynät/sormivärit

Meidän pienen taitelijan mieleen olivat myös värityskirjat, joita on tänäänkin innolla täytetty. Vielä ei todellakaan pysytä viivojen sisällä, mutta riemua tuntuu silti riittävän, kun saa sutata värejä kuvien päälle. Sormivärit ovat myös olleet meille suosittuja, mutta aikamoisen sotkun niillä voi saada aikaan eli huolellinen suojautuminen on kaiken a ja o.

 

Soittimet

Näitä me saatiin jo 1-vee synttäreillä, mutta soittimet ovat edelleen in tässä iässä. En tiedä ovatko ne out koskaan. Meidän soitinvarastoon kuuluu muun muassa rytmimunia ja -kapuloita, marakasseja ja uusimpana tulokkaana ksylofoni.

img_20160601_101445156.jpg

 

Kirjat 

Kirjat ovat ainakin minun mielestä aina kiva lahja, sillä tutkimuksien mukaan lapsille luetaan nykypäivänä aivan liian vähän. Meillä kirjoja luetaan aina vähintään ennen päivä- ja iltaunia. Minkälaiset kirjat sitten sopivat 2-vuotiaalle? Meillä ainakin tykätään tosi paljon jo sellaisista oikein pieniä yksityiskohtia sisältävistä kirjoista. Niistä katselleen kauan yhtä sivua ja ihmetellään, mitä sieltä löytyy. Myös esimerkiksi Pupu Tupuna -tyyppiset kirjat ovat meillä suosiossa eli värikkäitä kuvia ja melko lyhyt ja ytimekäs tarina, jota jaksaa kuunnella keskittyen.

 

Lääkärinlaukku

Meille tämä lahja tuli enemmän kuin tarpeeseen. 1,5-vee neuvolassa tyttöä vähän pelotti oudot lääkärin välineet, mutta nyt ennen 2-vee koitosta treenattiin lääkärilaukulla ja kas vain homma sujui tosi hienosti. Neuvolantätikin oikein kehui, ettei ole hetkeen nähnyt noin reipasta kaksveetä. Nykyään hoidettavana on tuon tuosta joku pehmoleluista tai äiti tai isä. Myös flunssaa potenut mumma sai hoivaa ja lääkkeitä meidän pieneltä lääkäriltä.

img_20160530_110812838.jpg

 

Pikkueläimet

Minä olin pienenä tosi kova pikkueläinfani ja olen näköjään tartuttanut saman innon myös lapseeni. Meillä leikitään harva se päivä pikkuleluilla, joista suurin osa on niitä minun lapsuuden rakkaita pikkukavereita. Tytöllekin on jo muodostunut selvät lempparit ja  äitin ja isän tulee aina leikkiä samalla ”Kisuliini kipsiksellä” jos tyttö saa päättää.

 

Pinnit, ponnarit ja korut

Meillä on ainakin nyt 2-vuotiaana sen verran tukkaa, että ollaan opeteltu pitämään päässä pinnejä ja ponnareita, ettei tukka ole tiellä. Toki kannattaa ehkä punnita, onko sankarilla jo tarpeeksi pitkä letti. Näitä siis ihan tarkoituksella toivottiin ja kovassa käytössä ovat olleet. Aamulla saa itse valkata, minkä värisiä tukkajuttuja laitetaan päähän. Koruja harvemmin käytetään arjessa, mutta juhlapäivinä oman korun valinta tuo ihan omanlaista jännitystä päivään.

 

Lorupussi

Tyttömme sai lahjaksi aivan ihanan itse tehdyn lorupussin. Ystäväni oli nähnyt vaivaa ja väkertänyt pussin ja lorut. Tämä pussi kädessä on kuljettu monet kerrat ympäri taloa laulaen ”kuuuuka saa kuuuuka saa, lorupussiin kurkistaa …”

img_20160530_111341110.jpg

 

Erikoissaippuakuplat

Saippuakuplat ovat varmasti jokaisen lapsen suosikkeja. Tavallisia kuplia usein löytyy lapsellisten kaapeista, mutta erikoiskuplia ei ainakaan meillä ollut etukäteen. Saimme kahdeltakin vieraalta jättisaippuakuplia ja niistä on riittänyt riemua jo moneksi ulkoilukerraksi. 

 

Katuliidut

Itse en olisi tätä keksinyt, mutta lapsemme sai myös katuliituja lahjaksi. Ne ovatkin osoittautuneet oikein hittituotteiksi ja niillä on monet kerrat tehty katutaidetta tytön kanssa. ”Äiti värittää tällä” sanoo meidän tomera tyttö ja valitsee minulle sopivan värin.

 

Hiekkalelut

Hiekkalelut ovat varma hitti 2-vuotiaalle. Meillä hiekkalaatikkoleikkejä leikitään joka päivä, satoi tai paistoi. Meillä muotit, sangot, lapiot ja autot ovat kaikki kovassa käytössä.

img_20160430_102548283.jpg

 

Palikat ja dublot

Me saimme Brion palikoita lahjaksi jo 1-vee synttäreillä, mutta minusta tuntuu että vasta nyt kahden vuoden iässä palikat saavat todellista riemua aikaan. Tytön kanssa kootaan tornia ja tyttö hihkuu ”kohta kaatuu, kohta kaatuu”. Samoin Dublot ovat meillä alkaneet kiinnostaa kunnolla vasta lähempänä toista ikävuotta.

 

Palapelit

Palapelien tekeminen on meidän 2-veen mielestä kivaa puuhaa. Kannattaa ehkä kuitenkin varmistaa, minkätasoisia palapelejä lapsi osaa tehdä. Ystäväni lapsi on nimittäin pienestä pitäen ollut oikein palapeli-intoilija ja tekee paljon monimutkaisempia palapelejä kuin meidän neiti.

 

Pyörä/potkumopo

Pyörä on ehkä sen verran kallis, että tätä ei varmaan ihan kelle tahansa osteta. Meidän tyttö sai isovanhemmiltaan lahjaksi kolmipyörän. Olimme harkinneet myös katukuvassa paljon näkyviä potkupyöriä, mutta totesimme, ettei meidän neidin pituus riitä edes siihen kaikkein pienimpään malliin. Ehkä sitten 3-vee synttäreillä harkitaan sitä potkupyörää. Tyttömme sai 1-vuotissynttäreillä lahjaksi perinteisen Plaston potkumopon, mutta nyt meillä oikeastaan vasta osataan sillä kunnolla ajaa. Joten suosittelisin potkumopoa myös 2-vuotiaan lahjaksi.

img_20160522_104953204_1.jpg

 

Vaatteet

Vaatteiden ostamisen/tekemisen kanssa olen varovainen, koska siinä pitää tietää koko ja tyyli. Toki voihan tässäkin kohtaa asiaa ihan suoraan kysyä ja tiedustella, onko vaatteille ylipäänsä tarvetta. 2-vuotiaat usein harjoittelevat myös kuivaksi, joten ainakin meille pikkuhousut olisivat olleet tervetulleita lahjoja. En vain tajunnut niitä lahjatoiveita kyseleville ehdottaa. 

 

”Tekemislahjat”

Tavaroiden ja vaatteiden lisäksi mielestäni mahtavia lahjoja on sellaiset, jotka sisältävät yhteistä tekemistä. 2-vuotiaalle voi antaa vaikka lahjakortin, jossa luvataan viedä lapsi puistoon, kotieläinpihalle tai uimaan. Toki voi myös antaa esimerkiski lahjakortin HopLoppiin tms, jos haluaa tarjota perheelle yhteistä laatuaikaa lapsen kanssa. Myös perheen yhteisiin leikkihetkiin kannustavat ”Taaperon kanssa -puuhakortit” ovat mielestäni oiva lahjaidea.

 

Arjen käyttötavarat

Tämän ikäiselle voi myös ostaa monenlaisia arjen käyttötavaroita, joiden avulla taaperoa voi innostaa kotiaskareisiin ja puutarhanhoitoon. Meidän tyttö sai lahjaksi muun muassa kastelukannun, joka on ollut ahkerassa käytössä. Tähän kategoriaan menee myös esimerkiksi omat pienet kottikärryt, harava tai harja. Tyttömme sai myös lahjaksi aivan ihanan sateenvarjon, käytännöllistä! Tämä varjo on pitänyt saada joka pihareissulle mukaan, jos vähänkään sataa. Muita mukavia käyttätavaroita ovat mielestäni esimerkiksi pussilakanat. Esimeriksi Finlaysonilla on aivan ihanan herkullisia kuoseja lasten pussilakanoissa.

img_20160616_090621456_1.jpg

 

Tässäpä tämä pieni lista siitä, minkälaisista jutuista 2-vuotiaat tykkäävät. Toki näiden listattjen juttujen lisäksi voi keksiä vielä vaikka ja mitä, mutta toivottavasti tästä listasta on apua jollekin lahjaidean kanssa pähkäilevälle. Täytyykin ottaa tavaksi kirjoittaa vuosien myötä jokaiselle ikävuodelle omat idealistansa. Itse voisin tällä hetkellä kaivata apua 4-vuotiaan lahjaideaan. Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan!

Kommentit (6)
  1. 2 Vuotiaan Pituus | Yle.Fi Uutiset Mobiili
    4.8.2020, 05:51

    […] Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle? – Lapsen tahdissa | Lily – Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle? – Lapsen tahdissa | Lily – Meille tämä lahja tuli enemmän kuin tarpeeseen. 1,5-vee neuvolassa tyttöä vähän pelotti oudot lääkärin välineet, mutta nyt ennen 2-vee koitosta treenattiin lääkärilaukulla ja kas vain homma sujui tosi hienosti. […]

  2. Synttärilahja | Pohjois-suomen Uutiset
    18.7.2020, 17:14

    […] Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle? – Lapsen tahdissa | Lily – Avainsanat: #2-vuotias #synttärit #synttärilahja #lahjaidea #synttärilahjaidea #lahjaksi2-vuotiaalle #lahjaksikaksivuotiaalle #lahja #syntymäpäivälaha #2vee Facebook Kommentit (3) […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *