RV 33 ja se kaamea pissahätä

IMG_20160624_120230905.jpg

Tämä vaiva minulla oli riesana jo esikoista odottaessa. Ramppaan vessassa enemmän kuin laki sallii. Tai pitäisikö sanoa, että ramppaan niin että vessapaperin ostaminen saa meidät perikatoon. Käyn yöllä parin tunnin välein vessassa. Siitä kun miettii, miten paljon yhtenäistä, levollista unta saan, niin tulokseksi tulee olemattomia ajanjaksoja. Kuitenkin siinä menee aina aikansa että vessahätään ylipäänsä herää. Ensin sitä pyörii ja vaihtaa asentoa ja miettii, että mikä nyt on kun ei tunnu missään hyvältlä. Sitten siinä näkee jo uniakin, missä on jo päässyt hotelli helpotukseen. Sitten ihmettelen unessa, että mikä on kun ei vessassa käyntikään vie vessahätää pois. Sitten herään ja tajuan, että en tosiaankaan ole käynyt vielä vessassa. Punnerran itseni ja vattavuokralaisen (mieheni keksimä upea termi) ylös sängystä ja raahustan vessaan. 

Uskomatonta mutta totta, vessassa tuntuu että vaikka pissahätä on melkoinen, on lähes mahdotonta saada rakko tyhjäksi. Vauvan pää painaa jotenkin todella pahasti ja tämä tekee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pissaamisesta varsinaisen suorituksen. Pitää vaihdella asentoa kankulta toiselle että saa homman hoidettua. Tuntuu, että jokainen vessakäynti on akrobatian taidonnäyte. Viime neuvolakäynnillä terkkari oikein tiedustelikin, mahtaako vauva painaa rakkoani. Totesin, että todellakin ja neuvolantätikin sanoi, että rakko voi olla vaikeaa ellei lähes mahdotonta saada kokonaan tyhjäksi. Huoh. 

Vaan pieniäpä minun vaivani ovat. Tiedän sen ja olen siitä iloinen. Vessassa ravaamisen lisäksi ainoita vaivoja ovat edelleen ajoittainen närästys (kiitos Rennie) ja ylipäänsä vain raskaan ja väsyisen oloinen kroppa. Muuten voin vallan mainiosti. Vauvan potkuihin on alkanut viime aikoina tulla oikein kunnolla voimaa ja välillä tuntuu, että kylkiluuthan tässä kohta napsahtaa poikki. Mutta onhan ne potkut kerrassaan ihania tuntea! Kuitenkin tämä kaveri tuntuu rauhallisemmalta mahavauvalta kuin isosiskonsa. Saa nähdä, kuinka lunki tyyppi sieltä putkahtaa. Vai onko hän lunki sittenkään laisinkaan.

Kommentit (1)
  1. Mulla oli myös jo ihan alkuraskaudesta sitä hormoneista johtuvaa vessahätää. Keskiraskaudessa hieman helpotti, mut ei se siltikään mitään normaalia vessassa käymistä ollut 😀 Joo kyl nyt osaa sympatiseerata eturauhasvaivaisia. Välillä naurattaa itseänikin kun yritän saada pissan tiristettyä jos jonkinlaisissa asennoissa. Jouduin meidän kesälomareissullakin käskemään miehen pysäyttämään auton metsätien varteen vessahädän takia. Siinä kyykkypissalla puun juurella huomasin, että kyykkypissa onkin mitä mainion asento hoitaa homma 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *