Motivation, Motivation, Motivation
Joka päivä tai viikko ei huvita. Olen ollut reipas tyttö (no okei, reipas nainen) ja treenannut joka ikinen viikko vähintään neljä kertaa, kuten treeniohjelmani edellyttää. Yleensä teen neljän pakollisen treenin lisäksi vähintään yhden bonustreenin, joten treenaan keskimäärin viisi kertaa viikossa. Minun on yleisesti ottaen ollut helppo kammeta itseni ylös sohvalta lähteä liikuttamaan itseäni ja olen tehnyt sen hyvillä mielin.
Kesälomailin Juhannuksesta alkaen neljä viikkoa yhtäjaksoisesti. Toisin kun etukäteen pelkäsin, treenaaminen lomalla sujui varsin mallikkaasti. Syömisen suhteen en onnistunut täydellisesti mutta en kuitenkaan sortunut herkutteluun. Totesin lomaillessani sellaisen asian, että jos ja kun haluan noudattaa ruokaohjeistustani mahdollisimman hyvin, minun olisi helpointa olla kotona. Lomamatkailu, niin mukavaa kun se onkin, vaikeuttaa sekä ruokailun oikeaa aikatauluttamista että ruokaohjeistukseni noudattamista. Olen kuitenkin onneksi rentoutunut asian suhteen sen verran ettei ”väärien” ruokien syöminen satunnaisesti saa aikaan ylitsepääsemättömiä tunnontuskia, mutta mieluiten söisin aina ruokaohjeistukseni mukaisesti.
Töihin palattuani huomasin, että olin neljän lomaviikon aikana tottunut hitaampaan elämänrytmiin ja siihen että pystyin käymään esim lenkillä tai salilla vaikka keskellä päivää. Töihinpaluun myötä jouduin taas alkaa aikatauluttamaan elämääni hiukan toisella tavalla ja huomasin että päiväni venyivät huomaamatta. Saatoin olla joitain iltoina kotona vasta niin myöhään että jouduin pohtimaan, uskallanko lähteä vakiolenksulleni vai törmäänkö pusikoissa susiin tai muihin öisiin petoihin. Susia pohdiskellessani tajusin että todellinen ongelma ei ollut sudet. Ongelma oli se että en olisi enää jaksanut työpäivän ja muiden rutiinien suorittamisen jälkeen enää lähteä lenksulle. Minua ei yksinkertaisesti huvittanut.
Lenkkeilystä on yleisesti alkanut tulla vähän pakkopullaa. Kuntosalilla olen käynyt reippaasti ohjelmani mukaisesti kaksi kertaa viikossa, eikä se ole menettänyt uutuudenviehätystään. (Kuka olisi uskonut kolme kuukautta sitten että kirjoitan kuntosalin uutuudenVIEHÄTYKSESTÄ? En minä ainakaan.) Lenkkeilyn suhteen tilanne on valitettavasti toinen. Olen lenkkeillyt edelleen joka viikko mutta olen tehnyt sen hampaat narskuen ja niska kireänä. Juttelin tästä ongelmasta viime viikolla myös personal trainerini kanssa. Itseasiassa HÄN otti asian puheeksi ja tiedusteli mitä motivaatiolleni kuuluu. Vastasin totuudenmukaisesti että lenkkeily laittaa hampaani narskumaan. Sain kuulla, että motivaation romahdus on odotettavissa keskimäärin kolmen kuukauden välein. (Just F****ng Great!) Juttelimme keinoista pitää motivaatiota yllä ja mietimme miten lenkkeilystä saisi taas hiukan miellyttävämpää. Keskustelimme myös siitä, millaisella liikunnalla lenkkeilyä voisi korvata, mikäli en pääse yli vastenmielisyydestäni sitä kohtaan. Olin hiukan huonolla tuulella huonosti nukutun yön jäljiltä, joten en ehkä pystynyt ottamaan vastaan ihan kaikkea mitä trainerini yritti minulle antaa työkaluiksi motivaation kohottamiseen.
Uskon kyllä että pääsen yli tästä minua-ei-huvita-lenkkeillä-vaiheesta. Koitin motivoida itseäni tänään osallistumalla (trainerini kevyestä painostuksesta) Helsinki Nordic Walk-sauvakävelytapahtumaan. Sää oli mitä mahtavin, aurinko paistoi lämpimästi ja uusi kaunis kävelyreitti teki lenkkeilystä pitkästä aikaa miellyttävää. Toivotaan että sain tämän päiväisestä positiivisesta lenkkeilykokemuksesta hiukan uutta puhtia pohkeeseen.
