En ole koskaan pitänyt kuntosalilla käymisestä. Osittain ehkä siksi, etten ole koskaan oikein tiennyt mitä muuta tekisin sielä, paitsi söisin herkullisen kolmioleivän kahvilassa. Osittain ajatus salista on ollut ahdistava ehkä siksi, että olen Pump-tunnille mennessäni katsellut kuntosalilla olevia ihmisiä. Olen nähnyt kuinka he  jonottavat jollekin laitteelle ja näyttävät siltä että he olisivat 100 kertaa mieluummin paijaamassa myrkkykäärmeitä toimivan tulivuoren kraaterissa, kuin seisoskelisivat toimettomina keskellä kuntosalia. Ainoa positiivinen asia, jonka olen tähän mennessä nähnyt kuntosalilla, on kakskyt-jotain nuoret miehet ja heidät treenatut nuoret pakaransa 😀

Kuntosalilla käynti sopisi hektiseen elämääni Pumpia paremmin, koska siellä voi käydä mihin kellonaikaan tahansa. Se lienee pääsyy siihen, että aloin jossain vaiheessa miettimään että arkeni helpottuisi kummasti, jos en vihaisi salia. Kun tein keväällä päätöksen tästä projektista, sovimme personal trainerini kanssa että teen alkuun kaiken lihaskuntotreenin ryhmäliikuntatunneilla ja että otamme kuntosalitreenit ohjelmaan hiukan myöhemmin. Kesälomien alkaessa lähestyä uhkaavasti, päätin että loma on hyvä aika käydä kokeilemassa kuntosalia. Pystyisin menemään sinne keskellä päivää jolloin sielä on todennäköisesti hiljaisempaa kuin iltaisin. Minun ei siis tarvitsisi välttämättä seisoskella kovin paljoa toimettomana ja vaivautuneena keskellä kuntosalia. (Miinuksena tässä suunnitelmassa tosin oli se että vähemmän muita treenaajia = vähemmän nuoria treenattuja pakaroita). 

Tänään se sitten tapahtui. Menin personal trainerini kanssa kuntosalille.

Fiilikseni aamulla ennen salille lähtöä tuskin vaativat tämän enempää selittelyä. 

Lähin kuntosali sijaitsee ihan kivenheiton päässä kotoani. Sovimme personal trainerini kanssa tapaavamme siellä. Kävellessäni salia kohti, olin edelleen kevyen ahdistuksen vallassa. Tuolla ehkä noin 500 metrin matkalla tapahtui jotain käsittämätöntä. Juuri tänä aamuna matkani varrella olevalla bussipysäkillä istui iäkäs mies. Kun kuljin ohi, hän huusi perääni: LÄSKI! Vilkaisin miestä tarkemmin ja totesin että huutelija oli säälittävän näköinen, epäsiisti ja todennäköisesti alkoholisoitunut äijänkäppänä, joten annoin asian olla ja jatkoin matkaani. Tapahtuneella ei sinänsä ole mitään merkitystä. On kuitenkin käsittämätöntä, että se tapahtui juuri tänä aamuna, kun olin koko aamun koonnut itseäni henkisesti siirtymään epämukavuusalueelle, jota kuntosaliksi myös kutsutaan. Lisäksi on yleisesti käsittämätöntä miten aikuiset ihmiset (joskus jopa ihan täysjärkisetkin) kokevat että ylipaino on asia josta on sopivaa huomautella tai että ylipainoisia on jopa ok pilkata. Sehän on ihan sama kuin jos minä olisin aamulla kääntynyt kannoillani ja käynyt sanomassa huutelijalle esim näin: ”Jep, olen ehkä läski, mutta yritän edes tehdä asialle jotain. Se että sinä olet huonokäytöksinen juntti, joka on juonut päänsä pehmeäksi, on asia jolle nähtävästi ei ole mitään tehtävissä.” En kuitenkaan tehnyt sitä koska my momma taught me better than that.

Lopulta salille menossa vaikeinta oli salin ovesta sisään meno. Sen jälkeen varsinainen salitreeni sujui yllättävän hyvin ja voin jopa väittää että suureksi yllätyksekseni pidin siitä. Personal trainerini (joka muuten on ihan huipputyyppi ja tosi kova mimmi!)  mukana olo teki salin kynnyksen yli kiipeämisestä helpompaa ja henkilökohtainen ohjaus sekä selkeä ohjelma tekivät treenaamisesta mielekästä. Nuoria treenattuja pakaroita salilla näkyi harmittavan vähän, mutta pettymys ei ollut kovin suuri, koska olin osannut odottaa sitä. Ehkä ensi viikolla sitten! 😀

Ps. Kuvassa olevat treenihousut ovat Kiira Korven mallistoa. Taitoluistelufanina voin sanoa vain että vähänkö SIIIIIIIIIIIISTIÄ! Kiiran housut!